Sirkussiluetteja

Emil Cedercreutz, 1900-luvun alkupuoli

Hauskaa heinäkuuta kuukauden esineen lukijoille!

Emil Cedercreutzin museossa on parhaillaan tänä kesänä yleisölle avoinna upea, monipuolinen ja laaja, kahteen saliin levittäytyvä kesänäyttely Tähtiloistoa maneesin reunalla – Matkalla suomalaisen sirkuksen maailmassa. Viime kuussa kuukauden esine koski kesänäyttelyä ja myös heinäkuun esineen voit löytää tästä suositusta sirkusnäyttelystä.

Museon Ilmari-salin seinäkkeet on koristettu komein siluettisuurennoksin. Niissä näkyy sirkuksen ohjelmanumeroita ja esiintyjiä – sekä hevosia että ihmisiä. Alkuperäiset siluettikuvat on leikannut kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Emil Cedercreutz (1879-1949), jonka elämäntyössä sirkuksesta saatu innoitus ja inspiraatio olivat merkittävässä roolissa. Cedercreutz muun muassa kirjoitti ensimmäisen suomalaisen sirkusaiheisen kirjan Cirkusliv i Norden, joka julkaistiin vuonna 1946. Kirja on taiteilijan kirjoittama, mutta sisältää myös hänen siluettikuvituksensa. Näyttelyssä ja oheisessa valokuvassa esillä olevat siluettikuvat ovat osa kirjan kuvitusta. Kirja on julkaistu vuonna 1946, mutta siluettikuvien valmistumisen tarkka ajankohta ei ole jäänyt tietoon.

Tähtiloistoa maneesin reunalla -näyttelyssä voit tutustua myös muihin suomalaisiin sirkuksesta inspiroituneisiin taiteilijoihin. Vieraile näyttelyssä tänä kesänä! Emil Cedercreutzin museo on avoinna ti-pe ja su 11-18 ja la 11-16. Tervetuloa!

 

Lähteinä käytetty:

Emil Cedercreutzin museon arkisto ja kokoelmatiedot.

Kuva museon sirkusnäyttelystä. Siluettikuvat: Emil Cedercreutz. Etualalla oleva maalaus: Väinö Tamminen, Maisema Keuruun kirkolta, ajoittamaton.

Siluettikuvat: Emil Cedercreutz. Etualalla oleva maalaus: Väinö Tamminen, Maisema Keuruun kirkolta, ajoittamaton.