Tietoa Harjavallasta

Kuntamuodon muutokset

  • Itsenäinen kunta 1869
  • Kauppala 1968
  • Kaupunki 1977

Asukasluku lokakuussa 2018: 7058 henkeä (Tilastokeskus)

Pinta-ala 128 km², josta maapinta-ala 124 km².

Vuoden 2022 tuloveroprosentti  21,50

Kiinteistöveroprosentit 2022

  • Yleinen 1,40
  • Vakituiset asuinrakennukset  0,50
  • Muut asuinrakennukset 0,98
  • Voimalaitokset 3,10

Kaupungin alue

Harjavallan kaupungin kokonaispinta-ala on 128 km², josta maapinta-alaa on 124 km² ja vesistöä 4 km². Huomattavin vesistö on voimalaitospadon kaupungin kohdalla järvimäiseksi leventämä Kokemäenjoki. Maasto on yleensä tasaista mäntykangasta. Tästä tekevät poikkeuksen vain joen pohjoispuolen kalliomuodostumat ja kaupungin etelälaidassa sijaitseva Hiittenharju.

Naapurikunnat

Harjavallan kaupunki rajoittuu idässä Kokemäen kaupunkiin, etelässä Kokemäen kaupunkiin ja Euran kuntaan ja pohjoisessa Nakkilan kuntaan sekä Ulvilan ja Kokemäen kaupunkiin.

Liikenteellinen sijainti

Harjavalta sijaitsee Pori-Tampere rautatien ja valtatie nro 2:n Pori-Helsinki varrella. Harjavallasta on myös suora tieyhteys Turkuun.

Harjavallasta on maanteitse matkaa:

  • Poriin 30 km
  • Helsinkiin 210 km
  • Tampereelle 110 km
  • Turkuun 110 km
  • Porin satamiin 50 km
  • Rauman satamaan 60 km
  • Porin lentokentälle 25 km
  • Satakunnan maakuntakaava-alue
  • Satakunnan käräjäoikeus
  • Varsinais-Suomen käräjäoikeuden maaoikeuden tuomiopiiri
  • Kokemäen veropiiri
  • Kansaneläkelaitoksen Harjavallan toimisto
  • Turun ja Porin sotilaslääni
  • Satakunnan ELY-keskus
  • Harjavallan TE-toimisto
  • Pirkanmaan-Satakunnan maanmittaustoimisto 1.1.2014 alkaen Maanmittauslaitos. Porin palvelupiste
  • Varsinais-Suomen ELY-keskus / Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue
  • Satakunnan sairaanhoitopiiri
  • Varsinais-Suomen ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue
  • Satakunnan Maaseutukeskus
  • Lounais-Suomen Metsäkeskus
  • Tampereen rautatiepiiri

Harjavalta syntyi vanhalle maaperälle

Menneisyys on läsnä Harjavallan luonnossa. Voimalaitospadon alapuolella on näkyvillä noin 1400 miljoonaa vuotta vanha hiekkakivinen peruskallio, ja Hiittenharjun rinteillä on muistona kivikkoisia rantavalleja noin 3000—7000 vuotta sitten paikalla olleesta Litorinamerestä.

Vanhimmat asutuksen merkit ovat kivikaudelta. Pronssikaudelta periytyvät kiviset röykkiöhaudat eli Hiidenkiukaat, joita on Hiirijärven kylän ja Hiittenharjun viereisen harjun alueilla. Keskiajalta on omat muistonsa. Tarun mukaan Lalli hukkui Hiirijärveen, ja Hiirijärven kylässä on Lallin itkukivi. Taruja todempaa on ollut muun muassa Turun piispojen kiinnostus kaupungin halki virtaavan ja hyvänä lohijokena tunnetun Kokemäenjoen saaliisiin. Huovintie kulki Turun linnasta joen Lammaistenlahdelle saakka, ja tiestä on säilynyt osia maastossa.

Kulttuuria ja koulutusta maanviljelystaajamassa

Harjavalta oli Kokemäen kappeliseurakunta, josta tuli itsenäinen kunta 1869. Vuonna 1903 aloitti toimintansa Harjavallan Sairaala, joka on maan vanhin kuntainliiton, nykyisin kuntayhtymän, omistama psykiatrinen sairaala. Toiseen maailmansotaan asti Harjavalta oli maanviljelysvaltainen pieni taajama.

Vapaaherra, kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Emil Cedercreutz pystytti taiteilijakotinsa Harjulan Kokemäenjoen rantatöyräälle vuonna 1914. Myöhemmin syntyi kansatieteellinen museokokoelma Maahengen Temppeli. Näihin liittyivät vielä taiteilijan ateljee ja veistossali sekä jälkeenpäin rakennettu taidehalli. Kokonaisuutta täydentävät 1970- ja 1990-luvuilla nousseet uudisrakennukset, jotka kokoelmineen ja toimintoineen muodostavat nykyisen Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskuksen.

Kunnallinen kokeilukeskikoulu aloitettiin yhtenä viidestä ensimmäisestä vuonna 1949, ja lukio aloitti toimintansa 1954.

Teollistuminen aloittaa kehityksen kaupungiksi

Perustan Harjavallan myöhemmälle kasvulle ja kehitykselle loi 1937—39 Pirilän ja Lammaisten koskiin rakennettu voimalaitos. Putouskorkeus on 26,5 m eli Imatrankoskea suurempi. Padon ansiosta joesta muodostuu kaupungin läpi rajalta rajalle ulottuva järvimäinen allas.

Ratkaisevan kasvusysäyksen paikkakunta sai Outokumpu Oy:n kuparisulaton siirrosta vuonna 1944 Imatralta sodan jaloista Harjavaltaan. Tehdas voitiin liittää suoraan uuden voimalaitoksen generaattorijännitteeseen, mikä oli silloisen sulatusmenetelmän johdosta välttämätöntä. Vuonna 1947 tulivat Rikkihappo Oy:n tehtaat. Sittemmin Outokumpu Oy Harjavallan tehtaiden tilalle on tullut monien vaiheiden jälkeen Boliden Harjavalta Oy, Norilsk Nickel Harjavalta Oy sekä Rikkihappo Oy:n tilalle Kemira Oyj ja vuoden 2008 aikana Yara Suomi Oy. Kuparisulaton tulo muutti nopeasti Harjavallan elinkeinorakenteen ja yhdyskuntakuvan. Väkiluku kasvoi aiemmasta yli kolminkertaiseksi, ja tämän päivän Harjavalta alkoi muodostua. Kaupunki Harjavallasta tuli 1977.

Harjavallan nimikkolintu

SATAKIELI (luscinia luscinia)

Lehtokertun tapaan satakielen höyhenpuku on kuvioton. Selkäpuoli on yhtenäisen harmahtavan kastanjanruskea. Vatsapuoli on vaaleampi, ruskehtavan harmaan valkea. Rinta ja varsinkin rinnan sivut ovat epäselvästi täplikkäät. Satakielen ainoa muusta höyhenpuvusta eroava piirre on hailakan ruosteenruskea pyrstö. Varoitusääni on korkea, terävä ”iih” tai karkea ”hyit krrrr”, joka päättyy kuivaan narinaan. Monivivahteisessa ja erittäin voimakkaassa laulussa toistuvat huilimaiset äänet, iskevät näppäilyt ja laulun päättävä terävä rätinä. Tyypillistä on kuuluva ”tjukko-tjukko-tjukko” säkeistö. Laulaa aktiivisemmin yöllä.

Satakieli on nuorten lehtimetsien pesimälaji Etelä-Suomessa. Kanta on runsain Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Karjalan eteläosissa sekä etelärannikolla. Muualla laji on harvalukuinen ja esiintyminen aukottaista. Se on yleistynyt 1960 luvun lopulta lähtien selvästi. Talvehtii Afrikan kaakkois- ja itäosissa, jonne muuttaa elo-syyskuussa. Paluu pesimäpaikoille tapahtuu toukokuussa ja kesäkuun alussa.

Harjavallan nimikkokasvi

LEHTOPALSAMI (Impatiens noli-tangere)

Yksivuotinen, pääjuuri lyhyt. Varsi yli 50 cm, särmikäs, turpeanivelinen, mehevä, hauras, kalju; yläosasta haarova, alaosa pitkänivelinen, lehdetön. Lehdet vuoroittain, ruoti n. 15 mm, särmikäs, kalju; lehtilapa n. 80 mm, kalju, soikea, tyvi joskus kapean herttamainen, reuna matalahampainen, hampaiden kärjessä lyhyt ota. Kukintohaarat n. viisikukkaisia, kukat yksi kerrallaan avoinna, osa jää avautumatta, umpisiittoisiksi. Kukkaperä n. 20 mm, puolivälissä pieni esilehti. Kukka keltainen, n. 35 mm; verholehtiä viisi, kaksi surkastunut ja kaksi jää pieniksi, viides keltainen, suuri, suppilomainen, muodostaa käyrän mesikannuksen. Terälehtiä viisi; neljä epämuotoista sivuilla, kaksi muodostaa teriön huulen; viides kypärämäinen, vihreänuppinen. Heteitä viisi, yhteenkasvaneet sikiäimen ympärille. Hedelmä viisilokeroinen kota, n. 25 mm. liereä, suippokärkinen, tyvestä avautuva; siemen n. 4 mm., ruskea, liereän soikea, sileäpintainen. Puronvarsilehdoissa, korvissa, louhikoissa. – Myrkyllinen.

”Sinisessä kentässä salamakimppu paaluittain, saatteena sen kummallakin puolella kaksi vinoristiä keskenään hirsittäin, kaikki kultaa.”

Suunnitellut Ahti Hammar, vahvistettu 11.2.1952.