Siluetti

Emil Cedercreutz, 1879-1949

Emil Cedercreutzin museossa on parhaillaan avoinna yleisölle vaihtuva näyttely ”Tassunjälkiä – Kissat Emil Cedercreutzin museossa”. Näyttelyn eräässä vitriinissä tekstien ja piirroksen lomasta pilkistää suloinen ja pieni yksityiskohta, nimittäin rusettia kaulassaan kantavan kissan siluetti. Teos on kuvanveistäjä, siluettitaiteilija Emil Cedercreutzin ajoittamaton siluettileikkaus, joka esitellään yleisölle marraskuun kuukauden esineenä.

Kuvan siluetti kuuluu Emil Cedercreutzin museon laajoihin siluettitaiteen kokoelmiin. Vuonna 1879 syntynyt Cedercreutz aloitti siluettien leikkaamisen jo lapsena ja jatkoi harrastustaan elämänsä loppuun saakka. Siluettitaide muodostui taiteilijalle myös työksi, sillä taiteilija kuvitti siluetein oman kirjallisen tuotantonsa lisäksi myös muiden kirjailijoiden teoksia sekä aikakauslehtiä.

Emil Cedercreutzin siluettitaiteen aihepiirit ovat laajat. Silueteissa esiintyvät lukuisten muiden aiheiden joukossa myös kissat. Museon kissa-aiheisiin kokoelmiin voit tutustua parhaillaan avoinna olevassa Tassunjälkiä-näyttelyssä. Myös kuukauden esine on kävijöiden nähtävillä 12.1.2020 saakka. Tervetuloa näyttelyyn!

 

Lähteinä käytetty:

Emil Cedercreutzin museon arkisto.

Kava, Ritva 1999 (1993). Emil Cedercreutz – Satakunnan eurooppalainen. Kuvanveistäjä kotiseutu- ja museomiehenä. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura. 3. painos. s. 12.