Helmikuu 2015
Kirnu
Helmikuun kuukauden esineenä Emil Cedercreutzin museo esittelee lukijoilleen kokoelmiinsa kuuluvan mäntäkirnun, joka alun perin on peräisin Harjavallan alueelta. Kuukauden esineenä oleva kirnu on kuvassa olevista esineistä väriltään sininen ja se kuuluu Maahengen temppeli -perusnäyttelyyn. Myös kuvassa näkyvät muut kirnut ja esineet ovat nähtävissä perusnäyttelyssä.
Kirnu on kapea ja korkeanmallinen puuastia, jota on käytetty työvälineenä kerman kirnuamisessa voiksi. Kirnuun kuuluu mäntä, joka muodostuu puisesta varresta ja sen toisessa päässä olevasta levymäisestä osasta. Mäntää ylös ja alas liikuttamalla kerma velloutui ja muuttui voiksi. Voita on valmistettu tällä menetelmällä pitkään. Kuvan esineessä ei ole kantta, mutta kirnuja oli myös kannellisia. Lisäksi käytössä on ollut myös kampikirnuja.
Materiaaliltaan esine on puuta ja maalattu siniseksi. Se on käsityönä tehty ja hyväkuntoinen. Korkeudeltaan sininen kirnu on n. 78 cm ja halkaisijaltaan n. 29 cm.
Lähteinä käytetty:
Emil Cedercreutzin museon arkisto.
Kava, Ritva & Nordberg, Henri & Venho, Tuulevi (toim.) (1995). Maahengen temppeli. Opas maaseudun entisaikain elämänmenon tuntemiseen. Toimittaja: Venho, Tuulevi. Emil Cedercretzin museon julkaisuja 6. Kustantaja: Harjulan Kilta ry. s. 63-64.
Vuorela, Toivo (1979). Kansanperinteen sanakirja. Porvoo: WSOY. s. 173, 283.
Vuorela, Toivo (1975). Suomalainen kansankulttuuri. Porvoo: WSOY. s. 265-269.