Video Maahengen temppelistä

Helmikuussa 2025 museon kuukauden esine -sarjassa yleisölle esitellään museon alueella sijaitsevasta alkuperäisestä Maahengen temppelistä vuonna 1971 kuvattu video. Sen on tuottanut harjavaltalainen kotiseutuyhdistys Harjulan Kilta ry ja kuvannut Kerttu Muotinen. Videon on selostanut Tauno Judin. Kuukauden esineen kuvassa esillä ovat videon alkutekstit.

Tulevana kesänä tämä video on myös hyvin ajankohtainen siinä mielessä, että se on tulossa esille museon kesän 2025 vaihtuvaan näyttelyyn ”Jäätelökoneesta viikinkimiekkaan – Kuukauden esineitä Emil Cedercreutzin museon kokoelmista”.

Emil Cedercreutzin ajatuksesta syntynyt Maahengen temppeli on kansatieteellinen kokoelma, jonka Cedercreutz keräsi ovelta ovelle -periaatteella Satakunnan alueelta 1900-luvun alkupuolella useiden vuosikymmenien aikana. Kotiseuturakkaan museonperustajan työn tarkoituksena oli tallentaa kokoelmien muodossa museoon esille hänen suuresti arvostamansa satakuntalainen maaseudun elämänmeno, arki ja työnteko. Taiteilija perusti jatkuvasti karttuvalle kokoelmalleen oman museon vuonna 1916 ja nimesi sen Maahengen temppeliksi. Nimi merkitsee kokoelman lisäksi myös konkreettista rakennusta museon alueella. Mielenkiintoinen pitkänmallinen puurakennus upealla joenrantatörmällä Harjavallassa herättääkin usein kävijöiden huomion.

Cedercreutz halusi Maahengen temppelin kokoelman ja museon olevan ”maan, ihmisen ja auringon yhteistyön ylistys”. Hän rakennutti Maahengen temppelin rakennuksen osa osalta vuosien 1916-1942 välillä Harjavaltaan. Lopulta rakennus muodostui pitkänmalliseksi kokonaisuudeksi, joka koostui peräkkäisistä huoneista ja osioista ja joiden keskellä kulki pitkä käytävä. Kansatieteellinen esineistö oli asetettu huoneiden reuna-aloille ja seinille. Taiteilija esitteli museotaan yleisölle ahkerasti. Maahengen temppelin perustamisvuosi 1916 on samalla Emil Cedercreutzin museon perustamisvuosi.

1970-luvulla museon alueelle rakennettiin uudisrakennuksia, joista yhteen Maahengen temppelin kokoelma siirrettiin alkuperäisen rakennuksen tultua huonoon kuntoon. Kokoelma onkin nykyisin esillä uudisrakennuksissa. Vanha temppeli ei ole yleisökäytössä, mutta se on edelleen nähtävillä museon alueella. Museon kesänäyttelyyn esille tulevan videon myötä katsojalla on mahdollisuus vierailla alkuperäisessä temppelissä ja sen näyttelytiloissa.

Maahengen temppelin rakennuksesta on olemassa myös harjavaltalaisen Timo Saaren vuonna 1997 rakentama pienoismalli, johon voit tutustua museon alakerrassa Elämänkerta-perusnäyttelyssä. Pienoismalli on esitelty myös kuukauden esine -sarjassa joulukuun 2023 julkaisuna.

Maahengen temppelin kokoelma ja alkuperäisen temppelin rakennus ovat nähtävilläsi museokäyntisi yhteydessä. Museo on avoinna kevätkaudella ti, ke, su 12-16 ja to 12-18. Tervetuloa tutustumaan!

Kuvakaappaus videon alkuteksteistä