THL on 14.4.2022 poistanut yleisen maskisuosituksen Suomessa lukuun ottamatta seuraavia tilanteita:
Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti kotona pysymistä oireiden väistymiseen saakka.
Maskin käyttöä suositellaan Satakunnassa kuitenkin edelleen henkilökunnalle ja vierailijoille:
Jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Erityisesti rokottamattomien sekä niiden, joilla on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista huolimatta kannattaa harkita sellaisen maskin käyttöä, joka suojaa myös kantajaansa tehokkaasti (FP2/3).
Harjavallan kaupunki noudattaa THL:n ja ATTR:n linjaa maskisuosituksen poistamisessa. Maskisuositus kaupungin yksiköissä on päättynyt tämän viikon alusta alkaen, lukuun ottamatta em. poikkeustilanteita. Kaupungin yksiköissä ei myöskään enää ole asiakasmäärien rajoituksia käytössä.
Epidemian torjunnan ajantasainen tieto sekä voimassa olevat alueelliset koronasuositukset ovat luettavissa Satasairaalan verkkosivuilla:
Harjavallan kaupungin koronajohtoryhmä