Tatsuo Hoshika – Taidetta Pohjantähden alla

3.3.–12.7.2026 Emil Cedercreutzin museossa

Mainos

Tiistaina 3.3.2026 Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa yleisölle avautuu kuvataiteilija, taidemaalari Tatsuo Hoshikan retrospektiivinen yksityisnäyttely Taidetta Pohjantähden alla. Taiteilijan pitkää uraa esittelevä kokonaisuus on avoinna 12.7.2026 saakka museon Satakunta-salissa.

”Kun olet elämän varjossa, muista, että varjoa ei ole olemassa ilman valoa” (Tatsuo Hoshika)

Tatsuo Hoshika (s. 1955) on Japanissa syntynyt ja Suomessa neljäkymmentä vuotta asunut kuvataiteilija, taidemaalari ja kuvataideopettaja. Hoshika aloitti taideopintonsa ja taiteilijan uransa 1970-luvun puolivälissä Tokiossa Musashino Art University:ssa ollessaan 19-vuotias. Myöhemmin hän jatkoi taideopintojaan tunnetussa ranskalaisessa taidekoulussa École National des Beaux Arts’ssa Pariisissa 1980-luvun alussa. Vuodesta 1986 alkaen Hoshika on asunut ja työskennellyt Suomessa. Hänen taiteilijanuransa on kestänyt yli 50 vuotta.

Tatsuo Hoshika on tullut tunnetuksi valon ja varjon mestarina ja lukuisten tekniikoiden taitajana. Nyt avautuvaan näyttelyyn häneltä esille tulee öljyvärimaalauksia. Hänen maalauksensa ovat miltei valokuvamaisen tarkkoja kuvauksia suomalaisen luonnon maisemista, yksityiskohdista ja hetkistä. Hoshikan teosten äärellä katsoja tulee uppoutuneeksi toisiin maailmoihin – hiljaiseen kesäiltaan järven rannalla, puun oksien varjojen leikkiin talon seinässä sekä kukkien loistoon ja yksityiskohtiin. Teoksista huokuu rauha, joka tekee katsojaan vaikutuksen.

Toisaalta näyttelyyn esille tulee myös maalauksia, joissa pääosassa ovat ihmiset kuvattuina liikkeen ja tanssin keskellä. Tanssiaiheiset maalaukset johdattavat katsojan taiteilijan Pariisin vuosien aikaiseen ilmaisuun, jossa teosten sisältämä ihmisen liike yhdistyy musiikin rytmiin ja väreihin. Tatsuo Hoshika on kertonut saavansa inspiraationsa luonnon kauneudesta ja ihmishahmojen liikkeestä. Teosten lähtökohtina ovat usein valon ja varjon muodostama liike ja sommitelma.

”Kuljen nykytaiteen virrassa kotimaassani Suomessa ja etsin omaa tapaani ilmaista luonnon kauneutta realistisella tyylillä. Joskus mietin, onko se nykyisin lähes kokonaan unohdettu tapa tulkita todellisuutta. Itse olen haltioitunut ilmaisemaan pysähtyneen hetken ikuista kauneutta: ilmaa, valaistusta, hetkiä miljöössä. Juuri niin, kuin aistin ne koko kehollani. Valitsemani lähinäkökulmat rajaavat yksityiskohtien niukan rikkauden. Olen aina maalannut monipuolisesti maisemaa, ihmisiä sekä kukkasia. Musiikin ja tanssin harrastus on avannut vielä yhden väriabstraktin maailman, jonka kautta olen saanut taiteeseeni kokonaan uusia näkökulmia. Käännekohtana Pariisissa oppimani jälkeen pidän kaksoisveljeni Tamion kanssa tehtyä yhteisnäyttelyä, jossa yhdistettiin tanssi ja musiikki. Nykyään kuvaan intohimoisesti musiikin ja tanssin liikettä. Teoksiini kätkeytyy aina valo ja varjo, värien loisto, värien syvyys sekä kontrasti”, Tatsuo Hoshika kertoo.

Emil Cedercreutzin museossa nyt avautuvassa näyttelyssä esillä on yli neljäkymmentä teosta, jotka sijoittuvat eri ajoille Hoshikan taiteilijanuraa. Emil Cedercreutzin museolla on tänä keväänä ilo esitellä yleisölle Tatsuo Hoshikan upea näyttely Taidetta Pohjantähden alla. Näyttely on avoinna yleisölle 3.3.-12.7.2026. Tervetuloa!

Lisätiedot ja lehdistökuvat:

Kuvataiteilija, taidemaalari Tatsuo Hoshika, puh. 050 435 9380, hoshika.tatsuo@gmail.com.
Museonjohtaja Henry Flinkman, Emil Cedercreutzin museo, puh. 044 432 5344, henry.flinkman@harjavalta.fi.
Museoamanuenssi, tiedottaja Satu Tenhonen, Emil Cedercreutzin museo, puh. 044 432 5350, satu.tenhonen@harjavalta.fi.