Home Musiikki Tony de María: Guitarra flamenca

Tony de María: Guitarra flamenca

Sunnuntaina 2.10.2022 klo 16 Emil Cedercreutzin museossa (Museotie 1, Harjavalta) järjestetään kitarakonsertti Guitarra flamenca. Konsertissa esiintyy flamencokitaristi Tony de María.

Tony de María, oikealta nimeltään Toni Jokiniitty, on Tampereen seudulta kotoisin oleva muusikko, jonka erikoisalaa on andalusialainen flamenco. Jo neljällä vuosikymmenellä esiintyneen kitaristin soittoa on kuultu Suomen lisäksi mm. Saksassa, Ruotsissa ja Baltiassa. Flamencon synnyinsijoilla Espanjan Sevillassa kitaristi on asunut ja ottanut oppia alan mestareilta. Emil Cedercreutzin museon konsertissa Tony de María antaa kitaran laulaa ja vie yleisönsä espanjalaisiin tunnelmiin.

”Moni mieltää flamencon vain tanssiksi, mutta siihen kuuluu tärkeänä osana myös laulu ja kitaransoitto, ja itseasiassa kitara on näistä ainoa, joka toimii hyvin myös yksinään”, Jokiniitty kertoo. ”Konsertissani kuullaan omia sävellyksiäni, lainakappaleita eri vuosikymmeniltä ja pari laulua. Lisäksi kerron paljon tarinoita musiikin taustalta, ja tästä ihmiset ovat erityisesti tykänneet”, hän jatkaa.

Konserttilipun hinta on 15 euroa/hlö. Liput ovat parhaillaan myynnissä Emil Cedercreutzin museon asiakaspalvelussa. Jos lippuja jää, myydään niitä myös ovelta konserttipäivänä. Lipun hintaan kuuluu ohjelma. Väliajalla museon kahvilassa myynnissä on kahvia ja churroja.

Tervetuloa!

Tapahtuma on päättynyt.

Päivämäärä

02.10.2022
Loppunut

Aika

16:00 - 17:30
Emil Cedercreutzin museo

Sijainti

Emil Cedercreutzin museo
Museotie 1, 29200 Harjavalta
kategoriat

Järjestäjä

Museotoimi

Comments are closed.