Tekniikkaa, taidetta ja tahteja – Juha Siirto 70 vuotta

24.10.2023-4.2.2024 Emil Cedercreutzin museossa

Juliste, Juha Siirron näyttely

Tiistaina 24.10.2023 Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa yleisölle avautuu harjavaltalaisen akvarellistin Juha Siirron retrospektiivinen taidenäyttely Tekniikkaa, taidetta ja tahteja – Juha Siirto 70 vuotta. Tänä vuonna 70-vuotispäiväänsä viettävä akvarellisti juhlii samalla yli viisikymmenvuotista taiteilijanuraansa. Näyttely on avoinna yleisölle 4.2.2024 saakka.

Taiteilija Juha Siirto (s. 1953) on tullut yli viisikymmentävuotisella taiteilijanurallaan tunnetuksi monipuolisesta akvarellitaiteestaan. Paljasjalkaisen harjavaltalaisen tie taiteen pariin kouluvuosien jälkeen liittyi alun perin hänen isänsä mainostoimistoon, jossa Siirto työskenteli hetkellisesti 15-vuotiaana. Painomenetelmät tulivat nuorukaiselle tutuksi ja samalla hän tutustui taidegrafiikkaan. Vuonna 1971 Siirto aloitti työuransa Harjavallan kaupungin palveluksessa ensin mittaustoimistossa mittausapumiehenä ja myöhemmin mittamiehen, työnjohtajan ja kartoittajan tehtävissä. Työura jatkui vuoteen 2017 eläkkeelle jäämiseen asti.

Taideharrastus jatkui päivätyön ohella ja grafiikasta aloittanut Juha Siirto siirtyi pian öljyvärimaalausten pariin. Öljyvärien ja tärpätin tuoksussa työskentelylle oli kuitenkin pitemmän päälle hankalaa löytää sopivia tiloja omakotitalossa. Niinpä taiteilija siirtyi vuonna 1998 lopullisesti akvarellien pariin. Kiehtova uusi tekniikka vaati uudenlaista taitoa ja nostatti innon työskentelyyn. Aikaisemminkin Harjavallan Seudun Taideseuran jäsenenä toiminut Siirto liittyi nyt uudelleen yhdistykseen ja on toiminut sen puheenjohtajana yhtäjaksoisesti vuodesta 2000 alkaen nykypäivään saakka. Siirron merkitys yhtenä taideseuran vetureista yhdessä muun johtokunnan ja aktiivien kanssa on ollut merkittävää koko puheenjohtajakauden ajan.

Emil Cedercreutzin museossa nyt avautuvassa retrospektiivisessä näyttelyssä esillä on töitä Juha Siirron taiteilijauran alusta nykypäivään asti. Noin kuudenkymmenen teoksen aiheet vaihtelevat suomalaisesta luonnosta eläimiin ja ihmishahmoihin. Näyttelyn ensimmäiset akvarellit ovat 2000-luvun alusta ja viimeisimmät on maalattu tänä vuonna. Näyttely sisältää myös muutamia uran alkuvaiheen harvinaisuuksia: vuodelta 1985 peräisin olevan öljyvärimaalauksen, kaksi grafiikan lehteä 70-luvun lopulta ja yhden sekatekniikan vuodelta 1979. Vuodelta 1985 oleva öljyvärimaalaus enteili Siirron tuotannossa ominaista koivuaihetta jo tuolloin. Lisäksi näyttelyssä esillä on kolme runokirjaa, joista kahteen Siirto on tehnyt kuvituksen ja kolmanteen suunnitellut kannen.

”Olen aina halunnut kuvata suomalaista luontoa ja eläinaiheita. Moni sanoo, että maalaukseni tunnistaa koivuista ja koivujen rungoista, omasta tyylistäni sekä tietynlaisesta väripaletista. Koivu on kaunis suomalainen puu ja yksi rakkaimmista aiheistani. Väripalettini on aina ollut murrettu. Osa töistä on erilaisilla taidekursseilla syntyneitä. Suurin innoittajani ja esikuvani akvarellitaiteessa on ollut harjavaltalainen kuvataiteilija ja taideopettaja Tello Anttila (1940-2011)”, Siirto kertoo. ”Taiteeseen olen elämäni varrella vuodattanut iloni ja suruni. Maalaukseni ovat keskustelua elämäni suurista asioista, tragedioista ja toisaalta suurimmista onnen hetkistä”, taiteilija avaa teostensa henkilökohtaista taustaa.

Monelle harjavaltalaiselle Juha Siirto on tullut tutuksi myös musiikkimiehenä lukuisissa eri kokoonpanoissa. Tunnetuin niistä lienee Jyri Lähteenlahden yhtye, joka aloitti toimintansa jo 70-luvulla ja toimii edelleen. Rumpujen soittamisen Siirto aloitti 15-vuotiaana ja myöhemmin musiikkiura muodostui ammattimaiseksi toiminnaksi päivätyön ohelle. Siirto tunnetaan paikkakunnalla lisäksi yli 46-vuotisesta päivätyöstään Harjavallan kaupungin yhdyskuntasuunnittelussa. Työ on merkinnyt käyntejä suurella osalla harjavaltalaisista tonteista ja tutustumista niiden asukkaisiin. Tekniikan, taiteen ja tahtien lisäksi Siirron arkea ovat rytmittäneet luottamustehtävät. Vaikka nyt avautuva näyttely esittelee Siirron akvarellitaidetta, tuo se yleisön nähtäville katsauksen myös muihin elämäntyön osa-alueisiin. Ammattityötä koskien esillä on kartoittajan tärkeitä työvälineitä. Musiikkiuraa esitellään lukuisin valokuvin – ja onpa saliin saapunut myös Juha Siirron rumpusetti sekä esiintymisasu ja useita keikkajulisteita elämän varrelta. Näyttely on avoinna yleisölle Emil Cedercreutzin museossa ajalla 24.10.-4.2.2024. Tervetuloa!

Lisätiedot ja lehdistökuvat:

Taiteilija Juha Siirto, puh. 040 561 2074, siirtojuha@gmail.com.
Museoamanuenssi, tiedottaja Satu Tenhonen, Emil Cedercreutzin museo, puh. 044 432 5350, satu.tenhonen@harjavalta.fi.