Katsaus vanhempaan Ruoveden taiteeseen

Teksti: Tiina Lamminen, 2019

 

Prologi

Kokemäenjoki määrittyy Porin yliopistokeskuksen maisematutkimuksen Kokkeli-hankeessa kartalla piirrettynä, tarkkarajaisena alueena. Joki on 121 kilometriä pitkä. Katse tarkentuu veteen ja siihen maisemaan, joka näkyy uoman suunnasta. Kokkeli-hankkeen seminaarissa Porin yliopistokeskuksessa heinäkuussa 2019 Professori Yrjö Haila esitti tapoja ymmärtää suistoalueiden kehitystä ja rakentamista, myös Kokemäenjokea monesta näkökulmasta. Yksi vaihtoehto on ajatella Kokemäenjoki uittoalueena.

Teollisuus- ja liikennehistorian perusteet ovat olleet pohjana esimerkiksi laadittaessa ehdotusta Ruoveden vesialueesta valtakunnallisesti arvokkaana kulttuurimaisemana. Kulttuurimaisema on reaalinen ja materiaalinen maisema. Se on ihmisen muokkaama, kulttuurisen käytön maisema.

Kulttuurimaiseman arvottamisen – inventoinnin prosessit eivät kata taiteellisessa työssä syntynyttä, taiteilijan maisemakuvaa. Taiteilijan maisema elää kuitenkin samassa taloudellisessa muutoksessa, aatteellisuudessa tai pohjaa ideaaliin aivan mikä on synnyttänyt myös kulttuurimaiseman.

 

 

Ruoveden maisema Cedercreutzin museolla 8.10.2019–12.1.2020

Ruoveden taiteen voi jakaa karkeasti kolmeen, Suomen yleisen taidehistorian kanssa samansuuntaiseen jaksoon. Keskeisiä muuttujia ovat taiteilijoiden määrä, muutokset sitoutumisessa paikkaan ja taiteilijoiden ammatillisuudessa tapahtuneet muutokset. Ruoveden taiteen keskiössä ovat kuitenkin maisema ja paikan kuvaaminen maalaamalla.

1. Kansallistaiteilijoiden aika (1820–1930)

Ajanjakso kattaa jakson düsseldorfilaisen koulukunnan taidemaalari Werner Holmbergista (1830–1860) aina Suomen taiteen kultakauden loppuun. Taiteilijoita arvostettiin, koska he loivat uudelle valtiolle kansallista identiteettiä.

Tähän joukkoon kuuluu taidemaalari Akseli Gallen-Kallela (1865–1931). Gallen-Kallela syntyi Porissa. Hän varttui Sastamalassa ja rakensi erämaa-ateljeensa Ruovedelle.
Taidemaalari Ellen Thesleff (1869–1954) on myös tunnettu Ruoveden taiteilijana. Thesleff tallensi kesäistä, tiettyä maisemaa Muroleen kanavan läheisyydessä. Kissasaari tallentui pitkänä jatkumona, yhtenä keskeisenä osana taiteilijan elämäntyötä.

2. Paikkakunnalla asuneiden ammattitaiteilijoiden aika (1940–1970)

Toisen maailmansodan jälkeen koitti taloudellisen toimeliaisuuden kausi. Jälleenrakennuksen aikakausi, jona myös taiteilijoiden määrä kasvoi. Taiteilijat toimivat monipuolisesti taiteen asiantuntijoita. Gabriel Engberg (1872–1953) oli Hämeen museon ensimmäinen museonhoitaja ja maalasi kesäkaudet maisemia eri puolilla Ruovettä. Engbergin poika, Eero Sysikumpu (1915–2008) muutti asumaan Ruovedelle vakituisesti ja toimi siellä taiteilijana ja kuvataideopettajana. Taiteilijoiden tallentama Ruovesi houkutti paikkakunnalle myös turisteja ja kesäasukkaita. Ruovesi on kulttuuripitäjä ja tunnettu kesäpaikkakunta.

3. Aktiivisen taideharrastamisen aika (1970–)

Pirkanmaan kulttuurirahasto toimesta järjestettiin vuonna 1965 ensimmäinen kuvataidekurssi Ruovedelle. Kurssi oli suunnattu ammattilaisille ja edistyneille harrastajille, ei vasta-alkajille. Maalaustaiteen kesäkurssiperinne on jatkunut yhtäjaksoisesti. Nykyisin sitä ylläpitää vuonna 1980 perustettu Ruoveden Taideyhdistys ry. Kursseilla ovat opettaneet mm. Lars-Gunnar Nordström (1924–2014), Carolus Enckell (1945–2017) ja Satu Kiljunen (1955–).

 

 

”Aira Niemi-Pynttäri työskenteli 1940-luvulta 2000-luvun alkuvuosille asti. Hän suhtautui työhönsä vastuullisesti. Elämänohje löytyy runostaan:

On noustava joka päivä kuin Afrodite meren vaahdosta, on noustava joka päivä uutena tuoreena voimakkaana tämän päivän taisteluun Muustahan ei pidä huolta kantaa…

Hänen teoksistaan ja luonnoksistaan välittyy monipuolinen taiteilijakuva sekä läheinen ja tarkkaan havainnoiva suhde luontoon. Tuntui, että hän eli ja hengitti vuodenaikojen, valon ja varjojen, kasvun ja kuihtumisen tahdissa. Tämä välittyy myös monista mietelmänomaisista runonsäkeistä kuten

Maa on kuin elinikäinen kohtalotoveri, kovia kokenut ja kestävä…

ja suhde työskentelyyn kuului:

Minä en ole maisemamaalari, olen itse maisema, olen kevät, olen kesä, olen syksy, olen talvi. Olen kellastunut kuloheinä rannalla – tuulessa ja yksin

Runoissaan taiteilija puhuu itselleen tärkein elementein; vesi, aurinko, lampi, polut, maisemat, tuuli, rannat, seudut ja värit välittävät vahvan luonnontunteen. Väriä ilmaisevat kadmium, punainen, sininen, musta ja tumma. Taiteilijuutta kuvaa myös säe:

En viikkoon juttele kenenkään kanssa.”

FT Leena Passi kirjoittaa taiteilijasta Ruoveden maisema -luettelossa 2016.

Aira Niemi-Pynttäri (1924–2011) työskenteli Ruovedellä, Pajuskylän koululla vuodet 1970–1988.

 

 

Usealle Ruoveden paikkakuntaan liitettävälle taiteilijalle on osoitettavissa yhteys Pekkalan kartanoon. Alexander Aminoff (1865–1918) oli Akseli Gallen-Kallelan koulutoveri. Sophie (o.s. von Kraemer) Aminoffin (1874–1956) sisko Julia (1908–1999) oli naimissa arkkitehti Sigurd Frosteruksen (1876–1956) kanssa. Taidekriitikko Frosterus on varmasti ainakin yksi peruste, miksi modernin värimaalaustaiteen edustajat vierailivat ja työskentelivät Pekkalan kartanossa useampaankin otteeseen.

Amanuenssi Marja-Liisa Linder kirjoittaa asiasta vuonna 1989 Pirkanmaan taiteet -julkaisussa.

Ruovedellä Ellen Thesleff piti yhteyttä Pekkalan kartanoon, jonka omistivat maanviljelysneuvos Alexander Aminoff ja hänen puolisonsa Sophie. Aminoffien vieraina viihtyivät myös Septem-ryhmän taiteilijat Magnus Enckell (1870–1925), Alfred William Finch (1854–1930) ja Werner Thomé (1878–1953). He edustivat Suomen 1910-luvun taiteessa sateenkaaren värien ja valon maalausta.

Pekkalan kartano on yksi merkittävä Ruoveden maisema-alueen kulttuuriympäristö. Kartanoa ympäröivät niin viljelysmaat kuin luonnonmaisemakin. Kartanon pihapiiri on rakentunut edistyksellisessä tilanhoidossa ja empire-tyylisen päärakennuksen laajennusosassa sijaitsevat, Ellen Thesleffin seinämaalaukset. Salia on kuvattu Suomen kauneimmaksi. Päätalolta aukeaa maisema Pekkalanlahteen.

 

 

Ruotsalainen Sigrid Aminoff (1904–1994) asui Suomessa vuosina 1933–52, ensin Ruovedellä ja myöhemmin Somerolla. Aminoff kuitenkin vieraili säännöllisesti Ruovedellä, koko elämänsä ajan, tyttärensä ja tämän perheen luona Pekkalan kartanossa. Taiteilija on haudattu paikkakunnalle.

Sigrid Aminoff oli monipuolinen taiteilija. Se perustui määrätietoiseen ammatinharjoittamiseen ja hyvään koulutukseen. Hänellä oli vahva taidemaalarin ammattitaito ja väri-ilmaisun ymmärrys. Sigrid Aminoff etsi maisemasta paikallisvärejä, tunnisti valon vaikutuksen havaintoon ja kokeili myös pointillistista ja informalistista maalaustapaa. Taiteilijan väripaletti hioutui harmoniseksi, maalauksessa väri jäsentyy harmaan sävystä valkoiseksi, valoon tai puhtaaseen väriin.

Pekkalassa asui viitisenkymmentä ihmistä 1950-luvulla. Asukkaita olivat työtekijät perheineen, meijerikoululaiset ja päätalon väki. Sigrid Aminoff luonnosteli, piirsi ja maalasi. Hän liikkui maalaustelineensä kanssa, työskenteli ulkona havainnosta tai tallensi sisäkuvia – esimerkiksi pirtissä, missä oli hänestä kaunis valo.

Sigrid Aminoffin laaja yksityisnäyttely oli esillä Hiekan taidemuseossa alkuvuonna 2019. Museon sivulta löytyy taiteilijasta myös lisätietoa.
www.hiekantaidemuseo.fi/nayttelyt2.htm

 

 

Ruovedellä on sijainnut monen taiteilijan ateljee, usea taiteilija rakensi sen myös itselleen uudisrakennuksena. Esimerkkejä taiteilija-ateljeista ovat Akseli Gallen-Kallelan Kalela, Ellen Thesleffin Casa Bianca, Seppo Näätäsen (1920–1964) ja Elga Sesemannin (1922–2007) Elkala ja Alice Kairan (1913–2006) Metsämökki. Näistä tunnetuin on Kalela, joka oli avoinna yleisölle 1980-luvulla, jolloin se oli suosittu vierailukohde.

Aira Niemi-Pynttäri ja Nandor Mikola (1911–2006) työskentelivät 1980-luvulla Pajusen koululla ja Kimmo Kaivanto (1932–2012) Arkkusaaressa, aivan Ruoveden rajalla. Myös Heikki Asunta (1904–1959) ja Eero Sysikumpu rakensivat ateljeen kotipaikkakunnalleen.

Elga Sesemann rakensi puolisonsa Seppo Näätäsen kanssa ateljeehuvilan, Elkalan Ruovedelle. Seppo Näätäsen kuoltua Sesemann muutti talveksi Helsinkiin, mutta palasi keväällä Ruovedelle, jossa viipyi aina lumentuloon asti.

Elga Sesemannilla voi nähdä kaksi keskeistä aihepiiriä. Ne olivat koetun lapsuuden maisema Venäjällä ja Ruoveden maisema.

Elga Sesemannin taiteellisen tuotannon voi karkeasti jakaa kolmeen jaksoon. Ne ovat varhainen ekspressionismi (1940–50), surrealismi (1960–70) ja informalistinen abstraktisismi (1980–90). Varhaiskauden maalaukset on maalattu öljyväreillä. Taiteilija arvosti kevyitä maalaustekniikoita, akvarellia, guassia ja temperaa. Hän piti pastelliliiduista ja työskenteli paperille, usein sekatekniikalla. Ruoveden maisema säilyi taiteilijalle tärkeänä aiheena hänen taiteellisen työskentelynsä ajan, aina 1990-luvulle saakka.

Elga Sesemann on ollut esillä useissa näyttelyissä viime vuosina. Taiteilija on mukana myös marraskuussa 2019 Ateneumissa avautuvassa Taiteilijoiden Ruovesi -näyttelyssä.

 

 

”Unto Liettyä (1922–90) oli ruovesiläisen luonnon ahkera kuvaaja. Taiteilija seurasi tarkasti vuodenaikojen vaihtelua ja ikuisti maalauksiinsa erityisesti asuinpaikkojensa läheltä löytyneitä aiheita Väärinmajassa ja Pourussa. Liettyän taiteilijakuvaa luonnehtivat voimakas luonnontunne, rohkea värienkäyttö ja tunnelman välittäminen katsojalle.

Kalliopuro (1965) edustaa hyvin taiteilijan kypsää 60-lukua ja sitoutumista maisemamaalaukseen niin sisäisten mielenliikkeiden kuin tunnistettavilta tuntuvien luontokohteiden kuvaajana. Liettyän maisemat ovat kotoisia ja rajattuja kurkistuksia pohjoishämäläiseen luontoon.”

Näin kirjoittaa taiteilijan tytär, FM Jaana Kallio isänsä maalauksesta. Taidehistorioitsija Jaana Kallio on keräämässä tietoja Ruoveden taiteilijoista. Tarkoitus ei ole vain kerätä tietoa tauluista ja niiden tekijöistä, vaan häntä kiinnostaa myös tauluihin liittyvä muistitieto. Aineisto on tarkoitus julkaista omalla nettisivustolla myöhemmän tutkimuksen perustiedoksi.

Ruovesi on taidepaikkakunta ja taiteilijapaikkakunta. Lukuisa joukko taiteilijoita on vieraillut ja työskennellyt, asunut kesäasukkaana tai vakituisesti Ruovedellä. Paikan henki rakentuu tarinoinnille ja immateriaaliselle kulttuuriselle pääomalle. Ruoveden taidepaikkakuntaa voi lähestyä monella tapaa, kuten etsiä sen historiasta taiteilijayhteisöjä, -tapahtumia ja -kievareita ja liittää ne taidehistoriaan sekä verrata toiminnan merkitystä tunnettuun tietoon kansainvälisesti tai kansallisesti.