MAALAAMINEN ON ENEMMÄN KUIN MAALAAMISTA

Maalaaminen voi olla kuvainnollista matkantekoa ajatuksiin, tunteisiin ja mielikuviin. Minun tapauksessani maalausprosessin olennainen osa on matkanteko myös kirjaimellisesti: siirtymiset erilaisiin ympäristöihin ja olosuhteisiin. Maalaan ulkona paikoissa, joita yhdistää välitilamaisuus, epäpaikkamaisuus, rujouskin. Teollisuusalueiden takapihat, jättömaat, hakkuuaukiot ja taajamien roskaiset metsiköt ovat minun reviiriäni.

Aiemmin minulle riitti kuvien tekemisen motiiviksi silkka maisemasta haltioituminen. Teokseni olivat usein mielenmaisemia, joita edelsi havainnointi ja työskentely maisemassa, usein metsässä. Jos näkymässä, jonka ääressä maalasin, oli vaikkapa voimalinja, jätin sen pois kuvasta. Nyt teen toisin. Näen, että tuo voimalinja tai ruostunut peltitynnyri tai muovinpala synnyttää kuvaan kontrastin. Ja ehkäpä myös vaikutelman maalaamalla harjoitetusta todellisuuden tutkinnasta. Maalaamiseen liittyvälle mietiskelylle ja keskittymiselle vastakohdan voi synnyttää vaikkapa vieressä kohiseva moottoritieliittymä.

Toisaalta kontrastin näille nykynäkymille luo maalausteni tyyli. En hae tai riko maalaamisen rajoja tai konventioita. Se mitä kuvissani näkyy muistuttaa tästä ajasta, mutta keinot ja välineet sen näkyväksi tekemiseen ovat menneestä maailmasta. Käytännön syistä useat teoksistani ovat pieniä ja maalattu vanerille. Pohjustan ne itse valmistamillani pohjusteilla ja sävytän useimmat kananmunankeltuaistemperalla. Maalaan öljyväreillä ja käytän niukkaa väripalettia, jonka kaltaisella maalasivat Zorn, Gallen-Kallela ja varmaan moni muukin heidän aikalaisensa. Syy vähäiseen värivalikoimaan on se, että kokemukseni mukaan on helpompi sekoittaa tarkoituksenmukaisia sävyjä, jos valinnanvaraa ei ole liikaa. Pitää vain valita sopivat lähtösävyt, joista sekoituksiaan valmistaa.

Käytän miltei yksinomaan muunnosta sinisestä, keltaisesta ja punaisesta koostuvasta perusväripaletista. Muunnosversiossa, jota kutsutaan myös Zorn-paletiksi, otan sinisyyden luumustasta, keltaisuuden keltaokrasta ja punaisuuden kadmiuminpunaisesta. Vaaleutta ja kylmyyttä säätelen titaanivalkoisella. Käytän usein lisävärinä ultramariinia ja toisinaan myös kylmää keltaista, koska mustaa ja keltaokraa sekoittamalla saa aikaan vain samean asteikon vihreyksiä.

* * *

Kokonaiskäsitystä ympäristöstä ja maailmasta ei voi muodostaa vain päiväolosuhteissa ja mukavassa ulkoilukelissä. Siksi maalaan kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Liikun maalausretkilläni pääasiassa polkupyörällä tai kävellen. Näin aistin olosuhteet ja olen eri tavalla läsnä maailmassa, jossa maalaan verrattuna siihen, että istuisin auton peltikuoren sisässä. Pyöräillen tai kävellen on mahdollista liikkua huomaamattomammin, ja varsinkin pääkaupunkiseudulla, ilman pysäköintiongelmia.
Se, että joku maalaa tai ylipäänsä tekee kuvia omin käsin, ei liene lähellä monenkaan nykyihmisen kokemuspiiriä. Kun olen siirtänyt työprosessin ulkoilmaan ja ihmisten nähtäville, olen asettanut itseni ja maalaamiseni alttiiksi uusille haasteille ja satunnaisten ohikulkijoiden kohtaamiselle. Eräs kollega sen osuvasti kiteytti: teen taiteilijan työn näkyväksi. Ulkona maalatessa oloni voi usein olla haavoittuvainen, mutta olen jo hieman tottunut siihen. Kukaan ei toistaiseksi ole suhtautunut aggressiivisesti tai muutoin näkyvän negatiivisesti maalariin taivasalla. Sitä paitsi, ulkotyö kuin ulkotyö: viime talvena tein tutkielmia rakennustyömaista. Aidan toisella puolella rakennettiin taloa, toisella maalausta. Ei siinä sen ihmeellisempää.

* * *

Maalaaminen on käsityötä, se sisältää materiaalivalintoja, joilla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta ja joihin liittyy myös eettisiä valintoja. Paitsi että olen erkaantunut mielenmaisemasta, on työni aiheuttama ympäristökuormitus noussut ajatuksiini yhä useammin. Olkoonkin, että se on suuremmassa mittakaavassa pieni asia, en voi silti ohittaa sitä. Sillä kun teos on valmis ja maali lepää pohjallaan, olen tuottanut jälleen yhden esineen lisää tähän ihmisen luomien esineiden loputtomaan kaikkeuteen. Samalla olen kuluttanut vaihtelevan määrän uusiutuvia ja uusiutumattomia luonnonvaroja.

Siveltimiä pestessäni olen huuhtonut kadmiumia viemäriverkostoon. Vanerinpalani vuoksi koivunrunko on kaatunut kohahtaen lumihankeen ja erinäisiä raaka-aineita on kuljeteltu liikennevälineillä sinne ja tänne. Kemiallisia prosesseja ja maanviljelystäkin on harrastettu jossain päin maailmaa, jotta minulla olisi värini, siveltimeni ja maalauspohjani, joiden parissa nauttia olemisesta ja työnteosta. Poltetaanko valmistamani esine minun aikani jälkeen jätteenkäsittelylaitoksessa, vai päätyykö se jonkun seinälle, ei liene toiminnastani aiheutuneen kuormituksen kannalta kovinkaan oleellista.

Jos nyt koen näkeväni ja maalaavani kaiken kokonaisvaltaisemmin, on kokonaiskuvani tästä toiminnastani ja sen vaikutuksista laajentunut yhtä lailla. Millä perustelen tämän työni tärkeyden? Onko siinä mitään sellaista, joka kompensoisi siitä aiheutuneet haitat? Voin helposti vähentää autolla ajamista, ehkäpä jossain vaiheessa luopua siitä kokonaan. Mutta voinko luopua maalaamisesta tai tavoista ja materiaaleista, joilla sitä nyt teen?

Toiset rakentavat taloja ja toiset maalauksia. Yritän kertoa jotain maailmasta ja olemisestani siinä maalaamalla kuvia. Kyse on kai myös jonkinlaisen perustarpeen tyydyttämisestä, tottumuksesta, minäkuvan rakentamisesta ja sen ylläpidosta. Hyvä niin, mutta ehkä jonain yönä näen vielä unen, jossa minun ei enää tarvitse maalata kuvia. Kuvittelen ne sen sijaan mielessäni.