Maalaamisesta

Minulla on ilo elää värikylläisessä maailmassa. Väripigmenttien nimissä on maaginen sointu; indigo, alizarin, ultramariini, koboltti, terra di Siena, phtalocyanin, terra di Umbra. Nimet kantavat mukanaan muistumia muinaisista kulttuureista ja ne voisivat toimia aineksina alkemiassa. Vastaavanlainen elämys syntyy kun katselen kauan sitten syntyneitä maalauksia. Maalausten intensiteetti kantaa tähän päivään asti, vaikka maalausten kulttuurinen merkitys ei täysin avaudu minulle. Näin minulle avautuu ovi mielikuvitukselle, omille tulkinnoille, voin nähdä teosta visuaalisella tavalla.

Aloittelevana maalarina tutustuin väriteorioihin. Tietoisesti en kuitenkaan ole käyttänyt väriteorioita lähtökohtana maalatessani. En ole teoreetikko vaan sisäistän näkemykseni visuaalisesti. Tärkeimmät evästykset värien käsittelyyn olen saanut katsomalla eri aikakausien maalareiden teoksia. Ihailen renessanssimaalareiden taitoa luoda tiheää kerrontaa. Miten käyttämällä voimakkaita värejä he kietovat niitä chiaroscuran hämyyn luoden maagisen tunnelman. Keskiaikaisissa maalauksissa tilan tuntu on vangitseva. Ihailen nykyajassa elävien maalareiden tapaa käyttää pensselivetoja, sitä miten he tuovat maalaustapahtuman pintaan, tähän hetkeen. Maalaustaiteen perintöön sisältyy loppumattomiin eri näkökulmia ja ilmaisutapoja.

Liikkuessani elämän kulisseissa tarkkailen visuaalisia ilmiöitä. Katselen väriä talon seinässä rinnastettuna taustalla olevan taivaan väreihin, katselen auton varjon vivahteita asfaltilla. Teräksen ja lasin kimallus tai hämyisät tapahtumat pensaikossa kiinnittävät huomioni. Valon heijastukset veden pinnassa, pinnan rikkoontuminen ja sen alla olevan syvyyden paljastuminen ovat aina yhtä kiehtovia. En maalaa suoraan havainnosta, mutta tarkkailen ympäröivän maailman tapahtumia ja sävyjä.
Ruovesimaalaukseni ovat syntyneet eri tavalla kuin yleensä, koska niiden lähtökohtana on ollut suora havainto. Olen maalannut nämä työt ulkona katsellessani maisemaa ja maisemassa olevia rakennuksia. Myöhemmin olen jatkanut maalaukseni työstämistä työhuoneessani.

Kun maalaan lähestyn aihetta kokonaisvaltaisesti, en erittele värinkäyttöä, muotoja tai merkitystä. Teoksen työstäminen on minulle prosessi, suunnittelematon tapahtuma. Aloitan levittelemällä maalia kankaalle. Annan väriainesten valua ja kuivua jonkun aikaa. Pyyhin rätillä pois osan maalista. Odotan kunnes värimassa on saavuttanut hedelmällisen houkuttelevan ja tahmean koostumuksen. En tavallisesti anna värien kuivua liikaa, koska silloin värit eivät fyysisesti sekoitu muodostaen uusia yllättäviä sävyjä. Mutta toisaalta, jos väri on kuivunut sen pintaan voi lisätä lasuurikerroksen. Silloin värit rikastuttavat toisiaan, syntyy syvyysvaikutelma.

Maalaamalla monta kerrosta, syntyy visuaalisia ja fyysisiä vaikutelmia jotka voivat katsojan mielessä hahmoittua tajunnan tasoiksi tai aikatasoiksi. Maalauksen eri fragmentit eivät ole yhtenäisiä, niillä ei ole loogista yhteenkuuluvuutta. Katsojan mielessä tapahtuu siirtymä, liike eri tunnetilojen ja merkitysten välillä. Tapahtumat kankaalla voivat olla pinnassa tai pinnan alla, ne voivat olla irrallisia tai ne voivat kertoa tarinaa. Esittävä ja abstrakti maailma lomittuvat.

Käytän öljyvärejä koska ne kuivuvat hitaasti. Työstän maalauksia kauan ennen kuin ne saavuttavat lopullisen muotonsa. Vietän suuren osan ajasta katsomalla maalausta. Yritän löytää johtolankoja jotta voisin edetä arkeologisissa kaivannoissani. Sijoitan pieniä osioita uusiin yhteyksiin. Lisään väriä ja poistan sitä. Peitän kohtia maalauksessa ja kohta hankaan ne taas esiin. Tarvitsen paljon aikaa jotta löydän ilmaisun joka vastaa minulle syntynyttä mielikuvaa siitä miltä teoksen pitäisi tuntua. Tarvitsen aikaa jotta pystyisin vangitsemaan kankaalle alitajunnasta nousevia tuntemuksia. Määrittelemättömän hahmoittaminen ja etsintä tekevät maalaamisen kiinnostavaksi.

Käytän lähes aina saman valmistajan tuotteita, koska silloin tiedän miten maalit toimivat, eikä minun tarvitse kokeilla jotta löytäisin ne värien ominaisuudet joiden avulla voin saavuttaa hakemani vaikutelma. Värit ovat minun työvälineitä.

Värien käyttö on olennaista maalatessani. Värivalinta ratkaisee maalauksen luonteen. Värin luonne määrää myös valon luonteen, minkälainen valaistustila vallitsee maalauksessa. Onko kyse päivänvalosta, onko hämärää vai jo yö? Värin valovoima vaikuttaa intensiteetin asteeseen. Onko väri väistyvä, läpikuultava, tilallinen vai antaako väri tunteen aineesta, materiasta. Värivalinnoilla voi luoda illuusiota tilasta, materiasta ja liikkeestä ulottuvuudesta toiseen. Värikontrasteilla luodaan dramatiikkaa ja värien vivahteet herättävät aisteja kokemaan olemassaolon monimuotoisuutta. Valon ja värin avulla luon tunnelmaa jota haluan välittää katsojille.

Ihminen ei katsele asioita tulkitsematta niitä. Myös maalausta katsellessa voi nähdä viitteitä lukuisiin maalauksiin jotka ovat syntyneet vuosisatojen kuluessa. Ei ole olemassa välitöntä näkemistä, kaiken näkee aina kulttuurisen viitekehyksen läpi.
Maalatessani työstän kaikkea sitä minkä olen kokenut ja nähnyt elämäni aikana. Todellisuus jossa elämme on väkevä ja päälletunkeva, kuljen kiertoteitä pitkin löytääkseni kirkastunutta ilmaisua.

Haluan tulla lähemmäksi, liikkua kohti sitä mitä haluan ilmaista ja jakaa jonkun toisen kanssa. Tarvitsen toisen katseen jakaamaan kuvaa kanssani, tätä ruumiin, ajatusten ja tunteiden kuvaa. Toisinaan onnistun hetkeksi saavuttamaan sellaisen kuvan, herättäämään vastakaikua toisen mielessä.

Maalaaminen on ilmaisumuoto joka toimii omilla ehdoillaan, aivan kuten kaunokirjallisuus, musiikki ja elokuva. Maalaaminen ja maalamisesta kirjoittaminen ovat aivan eri asioita.
Kun maalaan liikun nimettömässä maisemassa koskettaen ilmaisumuotoja ja tunteita joita en suoranaisesti ymmärrä tai edes yritä ymmärtää, olotilassa jota en osaa verbalisoida. Maalaamalla voin ilmaista tunnetiloja tavalla jota en kykene selittämään sanoilla. Siksihän minä maalaan.

© Margareta von Bonsdorff, Ilta