Täydellinen jäljitelmä lakkaa olemasta jäljitelmä


Uskon viimeiseen tuomioon, jossa kaikki ne, jotka tässä maailmassa ovat uskaltaneet käydä kauppaa ylevällä

ja puhtaalla taiteella, kaikki ne, jotka ovat rikkoneet ja hajottaneet sen halpamaisesta himostaan
materiaaliseen nautintoon, tullaan tuomitsemaan kauheaan rangaistukseen.
Paul Sérusier (1889)

Taiteen objekti on idea, kuten Platon sen ymmärtää.
Arthur Schopenhauer (1819)

 

Vuoden 1888 syksyllä Paul Gauguin vieraili Vincent van Goghin luona Arlesissa. Gauguin oli
tuolloin jo omaksunut symbolistisen ajattelutavan, jonka mukaan maalauksessa pyritään luonnon
suoran kuvaamisen sijaan kuvaamaan epäsuorasti mieltä tai ideaa. Tätä ajattelutapaa Gauguin
iskosti kollegaansa. Hän evästi toistuvasti van Goghia luopumaan havainnosta maalaamisesta ja
rohkaisi tätä yksittäisen tietyn maiseman sijaan maalaamaan muistiin tukeutuen maisemaa yleensä,
maiseman ideaa.

Muistikuvasta muodostui yksi keino ohittaa suora havainto ja tavoittaa idea. Charles Baudelaire
esimerkiksi mainitsee tekstissään ”Modernin elämän maalari”(1863) kaksi teoksen elävyyden
kannalta olennaista seikkaa Constantin Guys’in (1805–1892) työskentelyssä. Ensimmäinen koskee
juuri muistin ensisijaista asemaa aiheen lähteenä ja toinen sivellinkäden päihtymystä.

Arthur Schopenhauer taas viittaa ideoista puhuessaan Platoniin. Taide ja Platon sopuisana samassa
lauseessa saattaa vaikuttaa yllättävältä. Platon on kuitenkin poleemikko. Niinpä vaikka hänen
suhtautumisensa taiteeseen on vähintäänkin jossain määrin kielteinen, se ei missään tapauksessa ole
yksioikoinen. Yksiselitteisesti kielteisen sijaan suhdetta kuvannee paremmin viha-rakkaus-suhde.
Platonin kriittisesti sävyttynyt huoli nousee ennen kaikkea taiteen asemasta yhteiskunnassa.
Sen Platon kuitenkin sanoo polemisoimatta, että ideoiden olemuksen tavoittamiseen taide on
hampaaton. Platonin ideaopin mukaan ideat ovat muuttumattomia eikä taide hänen mukaansa voi
niitä häilyvyydessään tavoittaa. Arthur Schopenhauer ei oletettavasti kuitenkaan väitteessään viittaa
Platonin ideaoppiin vaan siihen, että parhaimmillaan taide onnistuu kuvaamaan todellisuutta, jota
suora aistihavainto ei tavoita.

Gauguinin, Schopenhauerin ja Paul Sérusier’n näkemyksiä taiteesta yhdistää, joskin väljästi, ajatus
totuudellisuuden aurasta, mahdollisuudesta tavoittaa asioiden olemus nojautumalla havainnon
sijasta muistiin. Maisema yleensä on maiseman aineeton idea eli olemus. Muistin avulla maalari
pääsee siirtymään jonkinlaisen synteettisen materialismin välitilan kautta aiheen aineettoman
olemuksen äärelle. Aineen kuvasta tulee aineettomuuden metafora.

Maalauksessani Luovesi seuraan Gauguinin ajatusta olemuksen kuvaamisesta ohittaen kuitenkin
muistin keinona yltää päämäärään. Maalaukseni on ruovetistä maisemaa. Tämän puolesta puhuu
nurinkuriseen tapaan jo lähtökohtani, etten ole koskaan käynyt Ruovedellä. Kun kokemuksen
elävöittämä kuvittelukykyni muokkaa käsityksiäni paikasta, jossa en ole koskaan käynyt, kyse lienee
utopiasta – riippumatta siitä, onko kuvittelukykyni kohteeksi nimeämäni paikka todella olemassa.
Kyse on kuitenkin myös sydänhämäläisen Ruoveden maiseman idean maalaamisesta
Schopenhauerin kuvaamassa merkityksessä.

Arthur Schopenhauer ajattelee, että onnistunut, Schopenhauerin sanoin kaunis, taideteos on tosi
esitys aiheestaan. Tähän yltäminen edellyttää Schopenhauerin mukaan muun muassa vapautumista
projisoinnista ja haluamisesta.

Kun kokosin omaa maalaustani utopistisen maiseman fragmenteista, lähtöasetelmani takasi jo
itsessään projisoinnista ja haluamisesta irtautumisen lähtökohdat Ruoveden maiseman suhteen.
Joten schopenhauerilaisittain ja gauganilaisittain katsottuna maalaus Luovesi on tosi esitys Ruoveden
maisemasta, kuva sen olemuksesta tai ideasta. Se on lähtökohdiltaan immateriaalinen maisema.
Sellaisena se on myös täydellinen jäljitelmä tuosta maisemasta eli ei siis jäljitelmä enää lainkaan.

© Jari Jula, Luovesi