Materiaalinen, maisemallinen maalaaminen

Olen aina ollut maalarina materiaalista ja maalarin työvälineistä kiinnostunut taidemaalari. Löydettyäni jo kouluaikoina työvälineekseni Beckersin öljyvärit (Ruovesi essee 2016) ryhdyin valmistuttuani vuonna 2000 kokeilujen kautta etsimään itselleni parhaiten soveltuvaa maalauspohjaa. Liki viiden vuoden ajan kokeilin Taidemaalariliiton materiaalikaupasta ja muista taideliikkeistä ostamiani erilaisia pellavakankaita ja kiilapuita. Kokeilujeni kautta päädyin käyttämään puuseppäliikkeen Nukarisen kiilapuita ja belgialaista ja englantilaista pellavakangasta. Maalauspohjani on 3 tai 5 senttiä leveihin kiilapuihin pingotettu pellavakangas, jossa on kaksi kerrosta eläinliimaa, kaksi kerrosta puoliöljypohjustetta ja kaksi viimeistä kerrosta maalaan pohjiin suoraan sinkkivalkoisella.

Käyttämäni maalauspohjat ovat vakiokokoisia: 30 x 30 cm, 45 x 120 cm, 45 x 55cm, 90 x 130 cm, 65 x 170 cm, 130 x 140 cm, 130 x 170 cm ja 140 x 180 cm. Kaikissa pohjissa, joissa yhden sivun pituus menee yli 1 metrin käytän tukipuita tai tukiristikkoa, jotta maalaus ei vääntyilisi. Yksi käyttämäni vakiomaalauskangas on leveydeltään 180 cm. Tehdessäni 90 x 120 ja 130 x 140 kokoisia pohjia jää minulta jäljelle 50 cm leveää kangassoiroa. Tämän soiron käytän 30 x 30 cm, 45 x 120 cm ja 45 x 55 kokoisiin maalauspohjiin. Maalauspohjien kokoon on siis vaikuttanut maalauskankaan leveys, aikaisempien työhuoneiden korkeus ja oven koko. Minulle on myös tärkeää, että pystyn säilyttämään ja kuljettamaan itse teoksiani. En halua, että yksittäiset pohjat ovat liian kookkaita, koska maalaan maalauksia telineellä ja vaakatasossa. Siirtelen yhtä ja samaa pohjaa päivän aikana lukuisiin eri asentoihin. Pohja ei yksinkertaisesti saa painaa liikaa. Jos haluan maalata vakiokokoja isompia teoksia niin teen ne aina moniosaisina yhdistäen 2- 3 maalauspohjaa.

Maalauspohjien valmistus on eräänlainen rituaali, johon ryhdyn kaksi kertaa vuodessa, marras- joulukuun vaihteessa ja kesä- heinäkuussa. Joulukuussa päivä on lyhyimmillään ja harvoin Pojanmaalla on vielä silloin pysyvä lumipeite. Koska minun on vaikeata maalata valon hiipuessa loppuvuodesta olen ihan käytännön syistä siirtynyt tekemään maalauspohjia ennen Joululomaa. Käytän useamman päivän kiilapuiden tekoon ja kankaiden nitomiseen kiilapuihin. Sen jälkeen teen liimapohjusteen ja levitän eläinliimaa yhden kerroksen päivässä, kahtena peräkkäisenä päivänä. Keittämääni puoliöljypohjustetta lisään myös yhden kerroksen päivässä kahtena peräkkäisenä päivänä. Sen jälkeen maalauspohjat saavat kuivua noin yhden kuukauden jonka jälkeen lisään yhden kerroksen sinkkivalkoista öljyväriä. Tämän jälkeen odotan kaksi tai kolme viikkoa ja lisään toisen kerroksen sinkkivalkoista. Pohjat jäävät säilytykseen ja alan maalata niille seuraavana keväänä. Samanlaisen pohjustusurakan teen kesäkuussa ennen kuin jään kesälomalle.

Esseessäni Väristä 2016 olen käynyt läpi maalaustekniikoitani.

Olen työskennellyt vuosina 2014- 1016 yhden viikon ajan kesäisin Ruoveden Pekkalan kartanossa. Aikaisemmat maisemaan perustuvat maalaukseni olen tehnyt Etelä- Pohjanmaalla Luoma-ahon kylässä, jossa asun ja työskentelen. Olen käyttänyt maalausteni lähtökohtina lähimaisemaa, joka muodostuu suurimmalta osalta tyypillisestä pohjalaisesta maisemasta, jossa on peltoja ja latoja. Ensimmäinen ajatukseni tultuani Ruovedelle oli jatkaa peltomaisemien maalausta. Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin miten rajusti pirkanmaalainen peltomaisema poikkesi pohjalaisesta maisemasta. Pellot olivat kuin kuplahalleja ja taivaan pilvet yhtyivät peltoon. En nähnyt peltosaran päähän. Maisema oli niin vieras, etten kyennyt aloittamaan siitä maalausta. Kesällä 2014 tein muutamia luonnoksia Pekkalan lahdesta guassi väreillä ja öljypastelliliiduilla. Tuntui että järvimaisemassa sain samankaltaisen etäisyyden tunnun, joka on pohjalaisessa peltomaisemassa. Kesällä 2015 löysin kartanon sahan rannasta pienen saaren, jota ryhdyin maalaamaan paperille guassi väreillä ja öljypastelliliiduilla A4 paperin kokoon. Maalasin koko viikon samaa saarta eri vuorokaudenaikoina ja pyrin vangitsemaan kuvaan valon liikkeen. Innostuin saari aiheesta niin paljon, että tein luonnosten pohjalta työhuoneellani isompia teoksia keväällä 2016 kokoon 48,5 x 64 cm samalla tekniikalla. Tehtyäni näitä heräsi kiinnostukseni, että pystyisikö saamaan samanlaista jälkeä aikaan öljyväreillä?

Keskustelin asiasta taidekonservaattori, taidemaalari Malla Tallgreenin kanssa ja hän antoi minulle reseptin, kuinka valmistaa öljyväripuikkoja pigmenteistä. Olen vuodesta 2017 kerännyt pigmenttejä ja tarkoitukseni on valmistaa isoja öljyväripuikkoja ja toteuttaa samankaltaisia teoksia öljyvärimaalilla ja öljyväripuikoilla kankaalle. Ajanpuutteen vuoksi en pystynyt toteuttamaan vielä näitä teoksia Harjavallan näyttelyyn, mutta tarkoitukseni on vihdoinkin aloittaa öljyväripuikkojen valmistus kesällä 2020.

Kirjoitin aikaisemmassa esseessäni 2016: ”Maalatessa pyrin hyödyntämään jo aikaisemmin keksimiäni maalauspintoja ja väriyhdistelmiä, mutta etsin tekemisen kautta kokoa ajan uusia tapoja ilmaista itseäni.” Tämä on edelleen keskeinen lähtökohta koko maalausprosessilleni, mutta se jäävätkö itse valmistetut öljyväripuikot vain kokeiluksi ja mikä vaikutus niillä ylipäänsä on taiteelliselle työskentelylleni jää nähtäväksi. ”Maalaaminen johonkin kaavaan perustuen sulkee mielestäni pois kokeilun, sattuman ja epäonnistumisen kautta uuden löytämisen. Maalaamisessa minulla yhdistyy tieto, taito ja sattuma. ”

Elina Försti
Taidemaalari