Kuukauden kirjat 2018

Joulukuu 2018

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

14-vuotias Pau on aina ollut kovin tavallinen, ehkä jopa hieman huomaamaton nuori nainen. Muodikkaamman ulkomuodon toivossa Pau päättää tehdä jotain yllättävää: hän leikkaa puolireiteen ylettyvät hiuksensa poikki. Paun ihmetykseksi tämä järkyttää koko perhettä. Eihän Pau kuitenkaan voinut tietää, että hänet tultaisiin kutsumaan Magia-akatemian kokelaaksi, ja nimenomaan hänen hiuksillaan olisi erityinen tarkoitus hänen uusissa opinnoissaan.

Pau tutustuu akatemian kautta useisiin kiehtoviin persooniin, ystävystyy ja ihastuu. Hän myöskin saa tietoonsa uusia asioita ympäröivästä maailmasta, ja ylipäätäänkin joutuu tekemisiin salaisuuksien kanssa.  On selvää, että Pau ei olekaan kuin kuka tahansa tyttö, vaan ymmärtää itsekin pian olevansa tärkeässä roolissa Magia-akatemiassa.

Tärkeää kirjassa on myös Paun jo vauvana saama maaginen lahja salaperäiseltä Nubya Tuhatkuolevalta. Mutta paljastuuko lahja sittenkin kiroukseksi?

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on aivan ihana fantasiamaailma. Salaperäinen ja kiehtova tarina sisältää monia mielenkiintoisia hahmoja ja eläimiä, taistelua pahuutta vastaan, vakavia ympäristökysymyksiä, ystävyyttä ja seikkailua. Kirjassa on myös rohkeaa kuvausta nuoren naisen tutustumisesta rakkauteen.

Magia-akatemiassa saattaa olla hieman samaa tunnelmaa kuin Tylypahkassa, mutta Tuhatkuolevan kirous ei missään nimessä ole uudelleenkirjoitettu Harry Potter, vaan aivan oma tarinansa.

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2018.