Mikä on palveluseteli? ja Palvelusetelituottajarekisteri

Mikä on palveluseteli?
Palveluseteli on kunnan viranhaltijan myöntämä oikeutus käyttää tiettyjen palvelunantajarekisteriin valittujen palveluntuottajien palveluja tietyn ennalta lasketun euromääräisen, aikaan sidotun summan edestä. Käytössä on ollut tähän mennessä sosiaalihuollon kotipaveluihin ja kotipalvelun tukipalveluihin käytettävä kiinteä 20 euron arvoinen seteli.

Kuka voi saada palvelusetelin?
Päätös on aina viranomaisen. Palveluseteliä ei voi itse vaatia, vaan kunnan viranomainen päättää kenelle palvelusetelin myöntää. Kunnan viranomaisella on myös päätösvalta siitä miten monta seteliä ja mihin tarkoitukseen hän myöntää.

Mitä palveluseteli merkitsee yritykselle?
Yrittäjälle palvelusetelijärjestelmä voi tuottaa luottamuspääomaa, osaamista sekä uusia asiakkaita.

Palvelusetelihankkeeseen osallistuminen tekee yrityksestä edelläkävijän ja näyttää yrityksen kehityshalun. Palvelusetelihankkeeseen osallistumalla yritys voi kehittää tietotaitoaan. Palvelusetelihankkeen aikana yritykset tunnettuvuus kasvaa. Yritys voi saada uusia asiakkaita uusista kunnista.


Lisätietoja, hakuohjeita, hakemuslomakkeita sekä oppaita:
- palveluopas
- asiakkaan opas

Kotipalvelutoimisto
Kristiina Kima puh. (02) 5359 309 tai (02) 5336 448
kristiina.kima(at)harjavalta.fi
Koulukatu 7, 29200 Harjavalta

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy