Palveluseteli Satakunnassa

 
 

Mitä, miten ja kenelle

Palveluseteli on ratkaisu lisääntyneeseen palvelujen kysyntään. Taustalla on myös tarve lisätä sosiaalipalvelujen asiakkaiden valinnanvapautta. Asiakas voi itse päättää keneltä palvelurekisteriin valitulta yrittäjältä palvelunsa hankkii. Palveluseteli on kunnan viranhaltijan myöntämä oikeutus käyttää tiettyjen palvelunantajien ja rekisteriin valittujen palveluntuottajien palveluja. Viranomaiset päättävät kenelle asiakkaille palvelusetelin myöntävät.

Porin seudun Palvelusetelihanke pilotoi Karhukunnissa palvelusetelimallia vuosina 2004-2006. Tavoitteena oli lisätä valinnanmahdollisuuksia ja tarjota kuntalaisille laadukkaita palveluja entistä joustavammin. Kunnille suunniteltiin yhteiset palveluseteliin liittyvät sopimusmallit ja valinta- ja seurantakriteerit.

Karhukunnista Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Noormarkku, Pori, Ulvila, ja Vampula jatkavat palvelusetelitoimintaa. Palvelusetelitoimintaa hallinnoi Harjavallan kaupungin sosiaalitoimi.

Palvelusetelitoimintaa kehittää ohjausryhmä, johon kuuluu hallinnoijan edustaja, neljän muun mukana olevan kunnan edustajat, yksi yrittäjäjärjestöjen edustaja sekä lisäksi tarvittaessa 1-3 muuta.


Lisätietoja, hakuohjeita, hakemuslomakkeita sekä oppaita:
- palveluopas
- asiakkaan opas

Kotipalvelutoimisto
Kristiina Kima puh. (02) 5359 309 tai (02) 5336 448
kristiina.kima(at)harjavalta.fi
Koulukatu 7, 29200 Harjavalta

© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy