Maahengen herääminen

1800-luvun lopussa uskottiin eurooppalaisen kulttuurin lahoamiseen uskonnollisesti ja eettisesti ja tähän ongelmaan etsittiin ratkaisua. Profeettoina olivat läntiset Emile Zola ja Friedrich Nietzsche ja itäinen Leo Tolstoi. Tolstoin "sosiaalieettisen" opin mukaan maatyö ja vaatimaton elämä olivat terveen elämän perustana. Ihmisen oli työllä hankittava oma elantonsa. Tolstoi ihannoi luonnontilaa, maanviljelijän maalaiselämää ja työtätekevää kansaa, joten paluu takaisin maalle ja maalaiselämään soveltui ihmisten ihanteiksi. Ruumiillista työtä pidettiin henkistä työtä korkeampana. Cedercreutz perehtyi tolstoilaisuuteen, mutta vasta Meunier´n jalostamat muuntuneet näkemykset saivat Cedercreutzin omaksumaan tolstoilaisia katsomuksia. Cedercreutz kirjoitti 1904 löytäneensä "uuden tavan käsittää elämä", ja samana vuonna hän päätti muuttaa maalle asumaan. Tuolloin hänen ajatuksissaan syntyi myös Maahengen temppeli.

Olennainen osa Cedercreutzin maahenkeä oli vaatimattoman ja yksinkertaisen maaseudun elämän ja itse tehdyn ruumiillisen työn arvostus. Siihen liittyi näkemys, että nuoriso oli kasvatettava arvostamaan maaseudun tervettä elämää ja maatyötä. Cedercreutzin tolstoilaiseen maahenkeen vaikutti myös samanhenkisyys Maila Talvion kanssa. Cedercreutzin Maahengen temppeli -museo syntyi konkreettisesti 1916. Se oli oodi maan, auringon ja ihmisen menestyksekkäälle yhteistyölle, maatyön puolustus. Cedercreutzin kuvanveistotuotannon aihepiirikin oli maatyötä esiin nostavaa. Cedercreutz katsoi maahengen inspiroineen kaikkea taiteen tekemistään. Maatyön ylistäminen ja edistäminen ja pienviljelysaate olivat osa hänen maahenkeään.

Kokemäenjoen voimalaitoshanke merkitsi pettymystä Cedercreutzin kotiseututyössä. Hän oli vähällä menettää luonnonkauniin rantamaiseman, jonka perusteella hän oli valinnut kotinsa paikan 1912. Cedercreutz kirjoitti koskiosuuksiaan myyneistä talonpojista tuohtuneena: "Kirotut olkoot kaikki moukat! Phyi! Heidän viimeinen konnantyönsä on äitinsä myyminen!! Sillä Kokemäenjoki oli heidän äitinsä! He saavat siitä kymmensiä miljooneja; Judas Iscarioth ei saanut muuta kuin kolmekymmentä hopearahaa". Voimalaitoshanke kariutui heti 1920-luvun alussa, ja Cedercreutz rauhoittui. Maisema säilyi 1930-luvun loppuun. Mutta tapahtumat koskivat syvästi Cedercreutziin. Räiskyvästi hän kirjoitti: " Länsi-suomalaiseen talonpoikaiskulttuuriin en usko enää. - Ikävä kyllä, minulle ei ole annettu kyky pusertaa meille sovelluttavaa filosofiaa ja moraalia siitä minkä näemme maamme rajojen ulkopuolella ". 1920-luvun alkupuolelta lähtien Cedercreutz vietti talvikaudet Helsingissä, ellei matkustellut Euroopan taide- ja kulttuurikeskuksissa.

Maila Mikkolan (os. Talvio) ja Cedercreutzin välit menivät poikki 1920-luvun puolivälissä. Mikkolat olivat saksalaissuuntautuneita kansallismielisiä konservatiiveja. Cedercreutz taas oli kansainvälisesti, lähinnä Italiaan ja Ranskaan, suuntautunut liberaali. Maila Mikkola oli jo 1917 alkanut ajaa Wäinö Aaltosen nousemista kansalliseksi kuvanveistäjäksi ja syrjäyttänyt hankkeissaan Cedercreutzin. Niinpä Cedercreutz joutui kuvanveistäjän uralla sivuraiteille ja suuntautui 1930-luvun alkupuolelta lähtien museotyöhön laajentamaan Maahengen temppeliä. Cedercreutzin hyvät suhteet Satakuntalaiseen Osakuntaan kuitenkin jatkuivat. Hänet kutsuttiin osakunnan kunniajäseneksi 1934. Hän testamenttasi omaisuutensa osakunnalle, jotta Satakunnan nuoriso, sekin, jolla ei ollut mahdollisuutta matkustella, pääsisi kotiseudullaan nauttimaan Euroopan kulttuuriannista. Kun osakuntien kohtalo oli vaakalaudalla 1940-luvun levottomina aikoina, Cedercreutz muutti testamenttinsa ja perusti nimeään kantavan säätiön 1945. Säätiön tehtäväksi hän määräsi Harjavallan kotinsa, ateljeensa, museohuoneistojensa ja kokoelmiensa säilyttämisen ja hoitamisen. Tarkoituksena oli kuvan antaminen myös taiteilijan elämäntyöstä ja rakkaudesta kotiseudun kamaraan ja tarjota Satakunnan nuorisolle kotiseudullaan näkökulma taiteeseen ja kansainvälisyyteen.

Cedercreutz teki kotiseututyötä mm. luovuttamalla veistoksiaan ja kohokuviaan osin korvauksetta, osin vain valukustannusten hinnalla tai muuten hyvin pienestä korvauksesta satakuntalaisille yhteisöille. Muotokuvat olivat kuvanveistäjille "leipätyötä". Cedercreutzkin on tehnyt lukuisia muotokuvia etupäässä kohokuvina, mutta myös rintakuvina. 1920-luvun lopulla Cedercreutz teki monta kohokuvaa käsittävän muotokuva sarjan Helsingin Ruotsalaisen teatterin Svenska Teaternin henkilökunnasta. Vielä monilukuisempi oli 1940-luvulla Suomen teknikkojen seuran muotokuvatilaus, joka käsitti lähes parikymmentä kohokuvaa seuran johtohenkilöistä. Ne ovat esillä Suomen Teknillisen Seuran tiloissa Helsingissä. 1930-luvulla Cedercreutz teki kuvasarjan satakuntalaisista merkkimiehistä: Frans Emil Sillanpäästä, Emil Nestor Setälästä, Hj. Nortamosta ja Akseli Gallen-Kallelasta Satakuntalaiseen Osakuntaan. Sarja on nykyisin esillä Satalinnan sairaalassa Harjavallassa ja Emil Cedercreutzin museossa. Ruotsinkielisiä pohjanmaalaisia kirjailijoita esittävä rintakuvasarja syntyi 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa nuoriseurojen aktiivihenkilöiden hankkeena.


Lähteet:
Cedercreutz , E., 1939. Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää.
Kava, R., 1994. Emil Cedercreutz - Satakunnan eurooppalainen.
Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskuksen arkistot ja henkilökunta.

 

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Aldone