Kuntalisähakemus

Harjavallan kaupungissa otetaan kokeiluluonteisesti käyttöön lasten kotihoidon tuen kuntalisä 01.08.2011-31.12.2012

                                           

- Kuntalisä koskee alle 3-vuotiasta lasta, ja tämän alle kouluikäisiä sisaruksia perheissä, jotka ovat oikeutettuja lakisääteiseen kotihoidon tukeen. Edellytyksenä kuntalisän myöntämiselle on, että perheen huoltajilla/huoltajalla on työpaikka ja että lapsi tarvitsisi vuorohoitopaikkaa. Vuorohoitopaikan perusteena on huoltajan/huoltajien työn luonne, joka edellyttää lapsen ilta- yö- tai viikonloppuhoitoa (todistus työnantajalta).

- Lisäksi edellytyksenä olisi, että toinen vanhemmista jää kuntalisän turvin kotiin hoitamaan lasta/lapsia, jolloin perhe ei käytä kunnan omia eikä ostopalvelupäivähoidon palveluita. Esiopetusikäinen lapsi voi kuitenkin osallistua kunnalliseen esiopetukseen.

- Kuntalisää ei makseta samanaikaisesti vanhempainrahan kanssa.

- Kuntalisän suuruus on 135 € alle 3-vuotiaasta lapsesta ja 80€ saman perheen muista, alle kouluikäisistä lapsista. Kuntalisä on perheille verollista tuloa, jota koskevat myös Kuel-maksu sekä mahdollinen ammattiliiton jäsenmaksu.

- Kuntalisän ohella perheillä on oikeus hakea Kelalta kotihoidon tukea ja tulosidonnaista lisäosaa.

- Kuntalisää varten laaditaan hakemus, joita saa päivähoitoyksiköistä ja kaupungin verkkosivuilta.

 

 

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy