 Ryhmämme |
 Jännittävää odottelua |
 Meppimme |
 kuulokkeet korville! |
 Pikku Ranskaa |
Harjavalta - Strasbourg - all night long!
Me kevään 2012 Harjavallan lukion abit pääsimme 15.ja 16. marraskuuta EU:n kustantamalle matkalle, tutustumaan Europarlamentin toimintaan Strasbourgiin Ranskaan. Samalla pääsimme myös tapaamaan ja haastattelemaan kolmea suomalaista europarlamentaarikkoa eli meppiä.
Meppeihin tutustuminen lähti liikkeelle siitä, että jakaannuimme kolmeen ryhmään ja valitsimme kustakin ryhmästä johtajan. Ryhmän johtajan tehtävänä oli ottaa yhteyttä ryhmien valitsemiin meppeihin. Ensimmäinen ryhmä valitsi europarlamentaarikoista Mitro Revon, joka suostui haastatteluun mielellään. Samoin tekivät toisen ryhmän valitsema Sirpa Pietikäinen sekä kolmannen ryhmän valitsema Anneli Jäätteenmäki. Ryhmien seuraavana tehtävänä oli laatia kysymyksiä, joita voisi kysyä edustajilta. Pyrimme siihen, että jokainen ryhmän jäsen keksisi ainakin yhden kysymyksen.
Varsinainen matkamme alkoi siitä, kun lähdimme ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää 15.11 klo 02.45. Lensimme Berliinin kautta Sveitsiin ja sieltä bussilla Strasbourgiin. Majoittumisen jälkeen kiiruhdimme Europarlamenttiin. Rakennus on valtava, paljon lasia, metallia ja isoja käytäviä sekä portaita. Melkoinen työskentelypaikka 736:lle eurokansanedustajalle, heidän avustajilleen ja virkamiehille. Parlamentti edustaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden n. 500 miljoonaa kansalaista. Parlamentti kokoontuu sekä Brysselissä että Strasbourgissa. Edustajat matkustavat molempien paikkojen välillä ja useinmiten käyvät vielä viikonloppuna kotimaassaan. Turvatarkastuksen jälkeen vierailu- ja seminaariyksikön tiedottaja Mari Tuominen vei meidät pakolliseen kuvauksen jälkeen seminaarisaliin, jossa hän kertoi meille parlamentin työskentelystä, parlamentaarikon arjesta, vaikutusmahdollisuuksista ja arvostuksesta.
Tässä kohdin silmäluomia alkoi jo vähän painaa, sillä takana oli pitkä matkapäivä.
Mitro Revon saapuminen paikalle kuitenkin piristi tunnelmaa. Mitro Repo oli rento, pirteä ja sympaattisen oloinen. Hän jutteli kanssamme sujuvasti ja sai muiden meppien odotteluun kuluneen ajan tuntumaan hieman lyhyemmältä.
Toisena saapui paikalle Anneli Jäätteenmäki, joka vaikutti aluksi jäykältä ja viralliselta. Saimme kuitenkin yllättyä positiivisesti, kun kuoren alta paljastuikin rennosti jutteleva mukava nainen. Suurimman vaikutuksen meihin teki kuitenkin viimeisenä paikalle saapunut Sirpa Pietikäinen. Hän oli persoonallinen, jämäkkä ja räiskyvä. Hänessä yhdistyi, kuten Pietikäinen itse totesikin, Jäätteenmäen jämäkkyys ja Revon rempseys.
Nyt kun mepit oli saatu paikalle, pääsimme aloittamaan itse haastattelun. Aluksi he saivat esitellä itsensä ja kertoa suomalaisten edustajien asemasta parlamentissa. Yhteenvetona vastauksista voisi sanoa, että suomalaisten edustajien asema parlamentissa on varsin hyvä ja heitä arvostetaan suomalaisuutensa ansioista.
Suorimmat ja ymmärrettävimmät vastaukset saimme Sirpa Pietikäiseltä. Edustajat vastailivat melko pitkästi, joten aivan kaikkea haluamaamme emme ehtineet kysyä. Tosin olimme jo siinä vaiheessa niin väsyneitä, ettemme ehkä olisikaan pystyneet keskittymään kovinkaan kauan. Lopuksi kävimme vielä seuraamassa suuressa salissa täysi-istuntoa. Käsiteltävänä aiheena oli ilmastonmuutos. Salissa oli sillä hetkellä vähän edustajia. Kuulokkeista kanavalta 10 kuulimme suomeksi simultaanitulkattuna käytävän keskustelun. Ja Lewis sai kuunnella vastaavan englanninkielisen tulkkauksen kanavalta 2. Lewis on australialainen vaihto-oppilaamme.
Tiistai-ilta ja seuraava aamu meillä oli vapaata ja pääsimme tutustumaan kauniiseen Strasbourgiin. Keskiviikko- iltana alkoi kotimatka. Harjavaltaan saavuimme torstai-aamuna klo 03.15.
Paluumatka oli väsyttävämpi kuin menomatka. Eu:n virkamiesten laskelman mukaan välimatka Harjavallasta Strasbourgiin on 2551 kilometriä. Matkaan käytetty aika ja tiukka ohjelma uuvuttivat kokeneetkin kulkijat. Näin jälkikäteen ajateltuna parempi vaihtoehto olisi ollut jakaa työskentelyä tasaisemmin molemmille päiville. Matkan ehdoton kohokohta oli parlamentaarikkojen tapaaminen. Heidän esityksiinsä voi tutustua linkistä Harjavallan kaupungin kotisivulta. Vaikka matka oli raskas ja ohjelma tiivis, niin meille jäi kuitenkin aikaa vielä shoppailuun!
Harjavallan lukion abit 2012 Linkki videoon!