Koululaisten iltapäivätoiminta

 

HARJAVALLAN KAUPUNGIN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN VUOSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015

 

TAUSTAA

 

Vuonna 2004 tarkentuneen perusopetuslain 8 a luvun mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa, jota kunta voi järjestää tai hankkia. Jos kunta järjestää tai hankkii tätä toimintaa, sitä tulee tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikille erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Toimintaa järjestettäessä tulee ottaa huomioon eri kieliryhmien tarpeet.

 

Perusopetuslain 48 a §:n 3 momentin mukaisesti Opetushallitus päättää aamu- ja iltapäi-vätoiminnan tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä antamalla toimintaa varten kansalliset perusteet. Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee toteuttaa näiden perusteiden mukaisesti. Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee tarjota 570 tuntia koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle. Toimintaa voidaan järjestää arkipäivisin, pääsääntöisesti klo 7.00 -17.00 välisenä aikana. Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvilla lapsilla ei ole oikeutta kuljetusetuuteen.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen yhteiskunnallisena lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle ennen ja jälkeen koulupäivän. Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille ja auttaa perheitä kasvatustehtävän toteuttamisessa. Lisäksi toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon. Toiminnalla pyritään myös edistämään yhteiskunnallista tasa-arvoa ja ehkäisemään syrjäytymistä.

Aamu- ja iltapäivätoiminta tulee rakentaa jatkumona varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kasvatustehtävälle, ja sen lähtökohtana on perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet. Toiminnalla on myös oma erityisluonteensa, jossa painottuu laadukas vapaa-ajan toiminta. Lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa itsenäisyys lisääntyy vähitellen, mutta lapsi tarvitsee vielä aikuisen turvaa, läsnäoloa ja ohjausta. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa painotetaan lapsen omia kokemuksia. Toiminnan suunnittelun lähtökohtana ovat yksilölliset ja yhteisölliset sekä sosiaaliseen kasvuun liittyvät näkökohdat. Tavoitteena on tarjota lapselle hänen tarpeensa huomioonottavaa, monipuolista ja virkistävää toimintaa sekä antaa mahdollisuuksia lepoon ja itsekseen oloon. Koulupäivän aikana tapahtuneet asiat tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa toiminnassa huomioon.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävän kunnan on laadittava vuosittainen toimintasuunnitelma, josta käy ilmi miten kansallisia perusteita sovelletaan paikallisissa olosuhteissa ja miten aamu- ja iltapäivätoimintaa suunnataan, ohjataan ja kehitetään.

 

TOIMINNAN TAVOITTEET JA LAAJUUS LUKUVUONNA 2014-2015

Aamu- ja iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda pohjaa hyvälle kasvulle. Tehtävän haasteellisuutta valaisevat kansallisissa perusteissa asetetut tavoitteet, jotka on kirjattu muotoon:

1. kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
2. tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen
3. eettisen kasvun tukeminen
4. osallisuuden edistäminen, tasa-arvon lisääminen ja syrjäytymisen ennalta ehkäiseminen

Tässä toimintasuunnitelmassa kuvataan kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan yleiset periaatteet. Lähtökohtana on, että iltapäivätoiminnan on oltava sopusoinnussa Harjavallan kaupungin koulutuspoliittisen strategian ja lapsipoliittisen ohjelman kanssa. Lukuvuonna 2012-2013 painopistealueina ovat:

· yhteenkuuluvuuden tunteen lujittaminen
· erimielisyyksien ratkaiseminen
· erilaisuuden hyväksyminen
· hyvien käytöstapojen vaaliminen
· terveelliset elämäntavat
· liikuntaan panostaminen

Kansallisiin perusteisiin kirjatut teemat ja paikalliset painotukset sitovat aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastuutetut ohjaajat ajallisesti pitkäjänteiseen kasvatustyöhön. Harjavallan kaupungin koulutoimi edellyttää aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttajiksi valittavilta ohjaajilta henkilökohtaista sitoutumista kansallisissa perusteissa kuvattuihin tavoitteisiin, keskittymistä paikallisiin painotuksiin ja muihin yhteisesti sovittaviin toimintaperiaatteisiin. Yhtenä tavoitteena alkavalle kaudelle on koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan vuosikellon käyttöön ottaminen. Vuosikello selkeyttää toiminnan suunnittelua ja parantaa tiedonkulkua. (Liite)

Lukuvuonna 2014-2015 Harjavallan kaupunki järjestää iltapäivätoimintaa Toimintakeskuksessa, Koulukatu 4 ja Pirkkalan koulussa jokaisena koulupäivänä klo 12.15-16.15.

  

TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET

 

Harjavallan koulutoimessa iltapäivätoimintaa toteutetaan monialaisena verkostona. Kaupungin koulutoimen lisäksi mukana on vapaa-aikatoimi, sosiaalitoimi, kaupunginkirjasto ja seurakunta.

Asiakkaiden suhtautumista iltapäivätoimintaan arvioidaan säännöllisesti. Iltapäivätoiminnalla on useita asiakkaita ja sidosryhmiä, jotka on saatava mukaan toimintaan. Asiakkaita ovat iltapäivätoimintaan osallistuvat lapset ja heidän vanhempansa, joilla on oikeus hyvään palveluun. Tärkeitä sidosryhmiä ovat kouluyksiköiden opettajat ja muu henkilökunta. Pyrkimys asiakkaiden ja sidosryhmien tyytyväisyyteen, aktiiviseen osallistumiseen, kodin ja koulun kasvatustehtävän vahvistamiseen ja kustannustietoisuuteen ohjaa iltapäivätoiminnassa tehtäviä ratkaisuja. Nämä asiakaslähtöiset periaatteet sanelevat sen, miten yhteistyötä kodin ja koulun kanssa suunnataan ja kehitetään. Asiakaslähtöiset periaatteet valikoivat toimenpiteitä myös sellaisissa tilanteissa, joihin ei ole olemassa seikkaperäisiä ohjeita.

Iltapäivätoiminnan yleiskoordinointi on vastuutettu oppilashuollon ohjaajalle. Hän valmistelee iltapäivätoiminnan vuosisuunnitelman ja kerää tietoa iltapäivätoimintaan liittyvistä kokemuksista, tekee niiden perusteella ehdotukset käynnistettävistä kehittämishankkeista ja esittelee nämä sivistyslautakunnalle. 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarvetta selvitetään vuosittaisilla kyselyillä samalla kun kartoitetaan vanhempien tyytyväisyyttä aamu- ja iltapäivätoimintaan. Asiakastyytyväisyyskyselyä kehitetään vuosittain vastaamaan toiminnan sisällöllisiä muutoksia.

 

YHTEISTYÖ KODIN JA KOULUN KANSSA

 

Tuloksellinen iltapäivätoiminta muodostuu eri tahojen sujuvasta yhteistyöstä ja kumppanuudesta. Yhteistyösuhteita kotien ja koulun suuntaan hoidetaan antamalla asianmukaista tietoa toiminnasta. Laadukas iltapäivätoiminta syntyy halusta täyttää lasten, kotien ja koulujen iltapäivätoiminnalle asettamat odotukset. Suunnitelmallinen tekeminen ja asiakas- ja sidosryhmäpalautteen kokoaminen auttaa parantamaan iltapäivätoimintaa. Eduksi on se, jos ohjaaja pystyy hankkimaan kotien ja koulun pysyvän luottamuksen.

 

TOIMINTAAN HAKEMINEN JA TOIMINNASTA PERITTÄVÄ MAKSU

 

Harjavallan koulutoimen toteuttamaan iltapäivätoimintaan haetaan keväisin.  8.8.2015 alkaen iltapäivätoiminnasta huoltajilta perittävät maksut ovat seuraavat:

 

Tuntimäärä/pvä

Maksu/kk

aamu tai iltapäivätoiminta (enintää 3 tuntia/pvä)

60 €

iltapäivätoiminta (4 tuntia/pvä)

80 €


aamu- ja iltapäivätoiminta
 
100 €


Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintää 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet kuukausimaksusta.
Maksu on lukukausikohtainen, mutta mikäli käyttö on enemmän kuin alunperin sovittu 3 tuntia/päivä, peritään korkeampi maksu.

 

 

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Aldone