Taidelainaamo

Harjavallan taidelainaamo sijaitsee kirjaston käsikirjastossa.
Taidelainaamon satoa!



Pääset tutustumaan taidelainaamon taiteilijoihin ja lainattavaan taiteeseen tästä.



Lainaussäännöt

Lainaajan pitää olla 18 vuotta täyttänyt ja ensimmäisellä lainauskerralla hänen pitää esittää kuvallinen henkilöllisyystodistus sekä ilmoittaa yhteystietonsa, jotka tallennetaan lainausjärjestelmään.

Lainausaika on 4 viikkoa kerrallaan ja lainaaja voi halutessaan uusia lainansa maksamalla seuraavan maksuerän etukäteen ennen eräpäivää. Uusinta pitää suorittaa kirjastossa henkilökohtaisesti.

Lainauskorvaus on 10 €/taideteos/kk ja se peritään etukäteen. Lainaussuhteen alkaessa peritään lisäksi 5 € toimistokuluja.

Lainaajalla voi olla lainassa kaksi taideteosta kerrallaan.

Jos lainaaja haluaa lunastaa lainaamansa taulun omakseen, hänen tästä työstä maksamansa lainakorvaukset vähennetään teoksen kauppahinnasta.

Lainaaja on velvollinen säilyttämään lainaamansa teoksen huolellisesti ja palauttamaan sen yhtä hyvässä kunnossa kuin lainattaessakin. Lainaaja myös vastaa teoksen vahingoittumisesta tai katoamisesta laina-aikana.

Lainaaja sitoutuu noudattamaan taidelainaamon lainaussääntöjä ja hän saa ne kirjallisena mukaansa lainattaessa.


- Nautinnollisia hetkiä taiteen parissa -

Kuukauden taiteilijat kesällä 2010

Kesäkuu: Pirjo Koski

Elokuu: Tarja Kleemola

Tarja Kleemola: ”Jäiden lähtö”

Taidelainaamon kuukauden taiteilija elokuussa Tarja Kleemola: Akvarelleja

 

Harjavallan kirjaston taidelainaamossa 27.7. – 30.8.2010,

avoinna ma–to klo 11–19, pe 10 – 17.

 

Avajaiset ti 27.7. klo 17 – 19.

Taiteilija paikalla avajaisissa!

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy