Asuntorakentaminen, asuin-/liikekerrostalotontti
Mahtava sijainti: Jokisillan pohjoispäässä, Siltatien ja Pohjoisrannantien risteyksessä on asuin-, liike- ja toimistorakentamiseen tarkoitettu tontti. Hyvä liikepaikka pohjoispuolisen taajama-alueen pääväylien risteyksessä, vain 1 km keskustaan. Yläkerroksien asuintiloihin saa hienon näkymän Kokemäenjoelle.
Tontille voi rakentaa 3-kerroksisen rakennuksen, jossa voi olla lisäksi kellarikerroksessa ½ ja ullakkokerroksessa 2/3 suurimman kerroksen alasta kerrosalaan laskettavia tiloja. Tontin pinta-ala on 4271 m2 ja rakennusoikeus 1708 kerros-m2.
Työpaikkarakentaminen
Yritystoimintaa varten Harjavallan kaupungilla on tarjolla teollisuus-, liike ja varastorakentamista palvelevia tontteja seuraavasti:
Sievarin teollisuusalue, vuokraus omaksiosto-oikeudella. Tontin koko voidaan neuvotella yhteistyössä rakentajan toivomuksia kuunnellen. Pienimmät tontit ovat olleet noin 2100 m2.
Merstolan teollisuusalue valtatien ja rautatien välillä Merstolantiestä kaakkoon, vuokraus omaksiosto-oikeudella. Tonttien koko vaihtelee 2100 - 4000 m2.
Tonteille on mahdollisuus rakentaa myös asunto, mikäli sillä harjoitettava toiminta sitä vaatii.
Teollisuustonttien osalta neuvottelut käydään tapauskohtaisesti toiminnan laatu, laajuus, laajennustarpeet, tulevat työpaikat yms. seikat huomioon ottaen.
OTA YHTEYTTÄ - RÄÄTÄLÖIDÄÄN TONTTI TARPEITTESI MUKAAN
Lisätietoja: Maankäyttöinsinööri Jari Prehti, sähköposti: jari.prehti@harjavalta.fi
(02) 533 5844