Korkotukilaina on pankin tai muun rahalaitoksen yhteisölle tai yksityiselle henkilölle myöntämä laina, jonka korosta osa maksetaan asuntorahaston varoista suoraan lainanantajalle. Korkotukilainan hyväksymisen edellytyksenä on, että se täyttää ehdoiltaan säännöksissä asetetut edellytykset.
Korkotuki kohdistuu pääasiassa vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuottamiseen, mutta sitä saa myös omistusasuntojen rakentamiseen.
Vuodesta 2008 alkaen korkotukilainaa voidaan myöntää sellaisten uusien omakotitalojen rakentamiseen, joiden energiankulutus on matala. Mikäli tontti on ostettu kunnalta ennen v. 2008, ei matalaenergisyysvaatimusta sovelleta. Omakotitalojen peruskorjaukseen ei korkotukilainaa myönnetä.
Eduskunta päättää vuosittain valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä korkotukilainojen hyväksymisvaltuuden määrästä ja painotuksista. Valtioneuvosto vahvistaa käyttösuunnitelmassa alueelliset ja muut perusteet. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus päättää yleensä tammi-helmikuussa korkotukivarauksista ja kuntiin tulevista omistusasuntojen korkotukilainojen määristä.
Lisätietoja
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen nettisivuilta http://www.ara.fi/ ja sieltä kohdasta lainat yhteisöille ja lainat ja takaukset yksityishenkilöille.