Erityisryhmien avustukset

ARA voi myöntää avustuksia erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi uudisrakennettavia, perusparannettavia sekä hankittavia vuokrataloja tai vuokra-asuntoja varten. Kohteen suunnittelussa on pyrittävä ottamaan huomioon kohteen soveltuvuus erityisryhmille pitkällä aikavälillä.

Avustuksen saannin edellytyksenä on, että kohde saa ARAlta myös korkotukilainapäätöksen.

www.ara.fi   Erityisryhmien avustukset

 

VALTION ERITYISRYHMIEN INVESTOINTIAVUSTUKSET JA SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAT VUODELLE 2017 HAETTAVANA
HARJAVALLASSA
 
INVESTOINTIAVUSTUS ERITYISRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI
·           Hakija jättää hakemuksen liitteineen kuntaan yhdessä korkotukilainahakemuksen kanssa kunnan lausuntoa varten.
 
INVESTOINTIAVUSTUKSEEN LIITTYVÄT KORKOTUKILAINAT
·           Uustuotantoa koskeva korkotukilaina
·           Perusparannusta koskeva korkotukilaina
·           Hankintaa koskeva korkotukilaina
 
HAKUAIKA
 
Erityisryhmien asunto-olojen parantamiseen tarkoitettujen avustusten ja niihin liittyvien korkotukilainojen hakuaika päättyy 20.9.2016. Hakemukset jätetään hankkeen sijaintikuntaan alla mainitulle viranomaiselle, jolta saa myös tarkempia ohjeita ja lomakkeita.
 
Lisätietoja www.ara.fi.
 
Harjavallan kaupunki, hallintopalvelut, Satakunnantie 110, 29200 HARJAVALTA, puh. 044 432 5204. Rakennusteknisissä kysymyksissä ohjeita antaa ympäristöinsinööri, puh. 044 432 5408.
 
 
8.7.2016
 
HARJAVALLAN KAUPUNKI
 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Aldone